Joulupukki assuu Niskasella

Me tiietää, että joulupukki assuu perillä. Sinne om meiltä lyhy matka: vaa aita ohi, riihe ohi, Alasmäenpää ohi ja sitte ollaa naapurim pihasa. 

Meijä joulupukki om maailima parraij. Sillei oo mittää punasta, mutta ku pieni reppipaperikello tasku liepeesä. Muute pukki oo iha harmaa, karvalakista huopatossuihi. Se puhhuu savua.

Meijäm pukki tullee ilosella mielellä. Se saattaa hypätä toisella jalalla ilimaa ja höpöttää meijät lapset iha mukaviksi. Se höpsii ja juttelee meijäm pelot pois tieheesä. Neki, joita me ollaa jouvuttu kestää ku jokku on käyny meijä akkunoitte alla meitä pieniä pelottelemasa ku äiti ja isä oo ollu navetasa. Non käyny  leikkimäsä muka tonttuja ja kahtelemasa sallaa, että ollaanko moltu kiltteinä, vaikka varmana ollaa oltu. Melekee aina.

Meijä joulupukki tuo aina lahajoja. Vähäsee, mutta sitäki rakkaampia. Sukkia ja lapasia, nukkeja, leikkiastioita, puuautoja, värikyniä. Makiaisiaki. Me lauletaa meijäm pukille ja säihkytää lettinauhoja myöte. Aukastaa lahajakku pukki om menny. Laulanu porstuasa mennessää ja jättäny meille joulun taian tuppaa pitkäksi aikaa.

Lahajoje ja leikkie jäläkee me syyää puurua ja soppaa. Kahtotaa eläviä kynttilöitä kuusesa, ihhaillaa kiiltäviä koristeita ja enkeleitä ja ollaa kiitollisia, että meillä on koti ja joulu ja talavi ja äiti ja isä ja lapset ja puita, joilla kamareisa ja tuvasa pyssyy lämpymänä.

Hevoselle isä vie leipää ja sokeria. Jouluyönä mei nukuta palio yhtää, mutta syyää enämpi ku sillon saa yölläki syyä. Äitim paistama kinkku om muriaa ja alatoopi samettista, mutta mää en tykkää limpusta. Son liiaa makia mummakkuu, mutta äiti tykkää siitä vielä vanahanaki. Nii se sannoo ja nii se tykkää.

Navettaan mennää ennenku aamu etes valakenee. Lehemäkki tietää että tämä yö on pyhistä pyhin.

Mää veisaa ahaneesti

Mää veisaa ahaneesti postua pienesä nurkasa, josa pijetää talavee yli vaatteita tallesa. Mää oo säveltäny ja teheny sanakki siihe virtee, mutta tietenki unehuta panna sitä taltee ja se virsi häviää meijä muistista sitte ku kesäki katuaa syksy helemaa.

Siskoo kaas veisataa isosti, vakka ollaa vasta pieniä. Veisuu kuuluu kartano yli kaivolle asti ja varmaa Alasmäenpäällekki. Niskase Kyösti kuuntelee hartaasti ja kehhuu. Meillon naapurii nii mukavat välit, vaikka me veisataa virsiä eri kirijoista. Meijä joulupukkiki assuu Niskasella.

Ku pappa asu meijä talosa enne mua, se sano aina samalla tavalla vieraille, jokka oli astumasa tuppaa porstuasta.

- Vieraat tuo virren tullessaa ja nii Anttilasa veisattii aina vieraitte kaas virsiä. Vanahaa virsikirijaa ja Siioonia. Mummuki oli veisannu aina ruokaa hällää eesä laittaissaa.

Ja nii meki alettii veisata, ku äiti ja isä muutti mun kaas siihe sammaa vanahaa talloo, jossoli tupa, kaks kamaria, kellari ja porstua, tuvantakus, rappusten alukset, porstuanurkka, kukkapenkki, hiekkakasa ja tiempuole akkunaa alus. Ja muhavintti. Riihi, navetta, aitta, paja, liiteri, sauna, meijärilava, aituukset, ojat, kivirauniot, pellot, mehtät ja piisi.

Mää tykkää meijä virsie nuotista ja siitä ku joku alakaa veisata ja jokkaine rupiaa kahtelee kirijasta oikijaa virttä. Alakaa veisata mukana. Kohta virsi kulukee nii, että son eellä tuvasa ja jälesä kamareisa. Semmosta mullon ikävä aikusenaki ja mää osta musta huivi, joson sinisiä rantuja. Muu suonisa virtaa körttiläistä verta kaikista sukujuurista.