Malakamo opettaa ruotsiaki

Ku mun äiti istuu koulusa samasa luokasa ku määki ekaluokkaa kolomekytäluvulla sillon nii viisas opettaja, että se vie ne sienee Säilynperälle. Se pistää ne tuomaa kaikki sienet koululle ja opettelemaa ne tarkasti. Mu äiti oppii kehenäsienenki, eikä sitä kovimmoni tunnekkaa, vaikka soo yks kaikkei parraimmista sienistä.

Äiti vie sitte muukki sienee ku mää kasva ja mää vie sitte munki tytö sienee ku se kasvaa.

Malakamo Ainolla on iso ja tarkka ja selevä käsiala. Se opettaa meijä luokkalaisille kirijotusta ja lukemista nii hyvästi, että jokkaine oppii. Joskus ku mää kerkiä lukia tarpeeksi, se hakkee luoka perältä aikuste kirijoja, mutta nolliia vaikioita. Mää ellue niitä aikusenakaa.

Alaluokasa on ykkösluokkalaiset akkunoitte puolella ja toisluokkalaiset keskiluoka oviem puolella. Ku moon toisella luokalla Malakamo alakaa opettaa mulle ruotsia. Mää opettele kansakouluu seuraavilla luokilla samasta kirijasta ruotsia aina alusta sammaa kohtaa. Mää en käsitä, miksei me mennä etteempäij, vaa aina kerrataa sammma. Emmää hoksaa aatella, ettei ne opettajat vissii ossaa see enempää. Mää sellaa sallaa kirijaa kotona ja selevitä pikku hilijaa, mitä siinä sanotaa. Soo jännää ja mää ala rakastaa vierasmaalaisia kieliä.

Soile syö ommaa oksennusta

Me syyää koulusa voimistelusalisa. Sinne kannetaa joka päivä yläaulasta renkut ja niittem päälle kolomet pitkät pöyät. Ovelta kahtottuna matalimmat on oikialla kinttaalla ja non alaluokkalaisille, keskimmäiset keskiluokkasille ja vasemmalla korkeimmat yläluokkalaisille.

Lautaset pittää kantaa salasia rappusia pitkii keittiöstä, eikä niitä pinoja oo nii häävi kantaa yksii, vaikkemmää muista, millä luokalla mää oon ku siihee hommaa pääse.

Keittäjä jakkaa ruokaa voikkaluokaa ovevvierusnurkasa ja mää tykkää aivaa hirviä palijo marijapuurosta. Vaa äiti ossaa keittää siitä yhtä hyvvää. Jaa mää ihte joskus aikusena.

Tykkäämmää hernekeitostaki ja kuoripottuista, mutta maitovelliä ilijettävämpää ruokaa moo millonkaa ennemmi maistanu. Se pistää monet muukki yökkäämää ja niihä siinä sitte käy yhtenä päivänä, että Soile ei saa pyssyy sitä suusa sisällä. Valakone velli purskahtaa siltä ulos suusta takasi see omalle lautaselle. Mää pelekää, että melekee se oksentaa munki lautaselle ku se seisoo mua vastapäätä. Se pelekää nii palio meijä syöntiä vahtaavia opettajia, että se häjisää pistelee see oma oksennukseesa takasi suuhuusa.
Emmää käsitä mite se pystyy sennielasee, mää empystys. Mää änkevysi ja kantelisi kotona. 

Ruskiat rappuset ja harmaja pulupetti

Meijän pittää mennä pitkää jonnoo, lyhyemmät ettee ja pitemmät takapäähä. Joka kerta ulukona välitunni jäläkee. Rivisä pittää seisua nii ihimisittäi, ettei hiuskarvaakkaa saa sojotta suora rrivi ulukopuolelle. Alaluokkalaiset ommaa rivvii, keskiluokkalaiset omma ja yläkoululaiset ommaasa.

Moo ensimmäisellä luokalla ja mua jännittää, oommelekee kaikkein lyhin, enkä mää kunnolla tiiä, mitä koulusa pittää tehä jos mää jouvu ensim mennee.

Ku järijestäjä soittaa kellua, mollaa rivisä sillä siunaamalla hetkellä, eikä kukkaa uskalla muutaku seisua tikkusuorana.

Koulu ovi ovvalakone ja ku siitä pääsee sisälle tullee issoo etteisee, josa ompalijo naulakoita molemmilla seinillä. Sinne pittää jättää takki ja lakki ja lapaset talavella, ja kengäkki. Sitte pittää kipittää leviöitä ruskioita portaita yläkertaa. Muu luokkalaiset mennee oikiakäje portaita pitki yläkerra aulaa.

Ensi tullee keskiluoka ovi, mutta aula perällä om meijä luokka. Yläaulason kirijastokaapeja, ruokapöytie renkkuja ja kansia, kaikki laattiarruskioita. Yläaulasta pääsee yläluokkaanki ja voimistelusallii. Sielä me syyään joka päivä. Aulam perällon meijä luokka, iha ruokaportaitte vieresä. Ku mää kurkista luokkaa, sielo harmajia pulupetteja. Mää jännitä koko vuoje ja pissaa harmaasee pulupettim maalii pyllynkokose auko. Enkä millää jaksa lukia Seittemää velijestä kokonaa.

Koulusa haisee koululta

Meijää koulu alakaa aina vasta syyskuusa ja sitton lauantainaki. Mullon sinne hirviä pitkä matka ja yhtä kamalasti takasi. Mää saa matkaa varte tummampunase polokupyörä, josson salamiakimuotone rautane merkki koristeena. Siinoo kirijotusta. Pyörä sarvet olleviällä, mutta mullon tarpeeksi pitkästi käsiä, vaikken muutee iso ookkaa. Moo sirpakka ja vilikas ja nopia ja nokkela ja notkia.

Mää vinttaa kouluu kovvaa ku alakumatkasta on kaks kilometriä pelekkää mehtäväliä ja joisaki kohisa mua vähä pelottaa. Mää nää joskus karhuja, jokkon sitte kohalla katajia ja joskus talavella mää kuulee oikia sujenki uluvontaa. Sillommää rukkoile, että mää kerkiä perille ennenku se susi tullee ja syö muut. Ei se koskaa tullu ja syöny, vaikka se kerra nukku talavella meijä talo likellä pellolla. Me kahteltii sitä kamari akkunasta ja annettii nukkua.

Ku mää pääse mehtäväliltä Jylyhämperälle, siito hupasempi ajjaa kouluu, ku joka puolellon taloja ja muitaki lapsia. Me mennää yhesä koulua kohti, ohi tiilitehtaa, postii, rata-aseman ja monie kauppojee. Mun koulumatkallon nelijä kauppaa, joista yhe kohalta mää voi oikasta kouluu neuvola kautta. Joskus talavella mää voi oikasta enämpi, Ojamperä kautta ja linijaa pitkinki.

Mullon seläsä mehtäviheriä reppu ja sielä lasine maitopullo. Koulu on iso ja punane ja siinoo suuret ruutuset valakoset akkunat. Mulluokka on ylläällä kartanmpuolella. Koulusa haisee koululta.

Taivaaavvaimia ja taivaavuohia

Meillä rakastettaa kukkia ja kasvimaata ja mehtää ja peltoja ja pientareita nii palio, että me välistä pakahuttaa siihe ku maailima on niin kaunista. Niinku aamusii kesällä enne kukonlaulua ku maa on vielä iha märkänä kasteesta ja pellot ovvielä iha sumu ympärillä. Munki pieni syvä tuntee see hieno tuntee, ku isä huokasee syvvää ja kahtoo kiitollisena pelloilla heilimöivää viliaa. Ja tietää, että sielä kasvaa meille ruokaa ja elantua. Soo sitä armua, varsinki jos halla ei kerkiä käyä kyläsä.

Isä viisaa taivaalle ja houkuttellee meitä kahtomaa ku taivaavuohet lentää korkialla. Riihiaituuksesa pitää taas kahtua maaha ja pyörtänöille ku sieltä löytyy leivosten pesiä. Ku pääskyset lentää ensimmäistä kertaa kojin kartano yli määki pieni ymmärrä, että siino semmosta pyhhyyttä ilimasa ku niitoo ootettu nii hartaasti.

Suopellon tie varresa kasvaa vaaliampunasia taivaaavvaimia ja vaaliasinisiä lemmikkejä. Niistä isä tykkää kaikkei eniten, lemmikeistä vielä enämpi ku taivaaavvaimista, vaikka niisoo syvämmiäki. Mää tiiä jo pienestä, että munki rakkaus Luojaa kasveja ja elläimiä kohtaa vaa enenee ku niitte maailima on nii ihimeelline.

Mää tykkää sinikilikareistaki ja lukkeista ja kivistä mää emmeinaa saaja silimiäkkää irti. Varsinkaa satteella ku saje saa kivistä elloo ihanimpia värejä. Melekee timantteja joistaki.