Kahavivartti rääkyy

Muj jäläkee meille syntyy toinee lapsi Iitan päivänä. Äiti haluaa ristiä see Johannaksi. Alusa se märisee ja nukkuu ja kakkaa. Yhtenä päivänä äiti lähtee marijaa mehtälaitaa, josa kasvaa palio puolukoita. Se haluaa poimia talaveksi taltee lappapuurovärkkiä. Isä ei ossaa olla yhtä hetkiä ammana, vaa hätävyy heti alakuu ja huutaa kartanolta äitille mehtää:

- Kahavivartti rääkyyy!

Meillä juuaa Johanna-kahavia. Keltasesta ihanasta pussista. Siinoo kylijesä keltasella pohojalla ruskioita papuja ja viheriöitä lehtiä ja tytö nimi kylijesä. Son varttikilo paketti ja siihe saa peltise purkinki, jonka kansi aukijaa saranoilla.

Sokeria ostetaa kahenlaisesa töntösä, punasesa ja sinisesä. Punanee oo Pulumua ja sininee Sirkkua ja punane o parempaa. Se sullaa suusa, mutta sinine ei sullaa vängälläkkä, mutta soo halavempaa. Seng kaas oo kylläki helepompi opetella ryystää kahavia lautaselta. Sitte isompana ku mää alan matkia aikusia.

Makiaistöntöt on pieniä ja ylleesä Sisua, joskus hupasesti Salamiakkia. Siinä päällysesä oo mustia neliöitä niinku niitä oikioita makiaisia töntöö sisällä. Niistä tullee aina mielunen mieli. Semmone, joka kasvaa iloksi samalla kertaa.

Mää kerrää tönttöjä taltee ja leiki niillä toistee kaas kauppasta. Kanelia ja kaartemummaa myyää pyöriöisä pienisä purkeisa, joitten kannet on kamalan teräviä. Kerraa yks pieni lapsi särkee silimääsä maustepurkii terävällä reunalla. Meki joskus laukataa hevosta niillä purkeilla, mutte see jäläkee ei ennää ikkää, ettei tuu kellekkää mittää vahinkua.

Isä polttaa Saimaata tai Työmiestä. Kumpiki on pahvisesa askisa ja aukijaa sivulta. Saimaasa on sinistä kirijotusta ja mää tykkään sen ässästä ja ja aasta. Työmiehee kannesa on punasta ja viherijää. Ainaki. Isä piirtää ja laskee monasti askie kansii takapuolelle sillonki ku se raataa toistee miestee kaas. Mää saa leikkiäkki niillä sitte ku noo tyhyjiä, vaikka mää inhua tupakii hajua enitee elämäsä. Miehet polttaa tupakkia aina sisällä ja mää meinaa tukehtua siihee savvuu melekee joka päivä.

Tolokaa helinästä ryskyy huminaan

Reejalakset natisee nätisti ja lumi nitisee kivasti tiilitehtaa mutkasa ku isä kääntää hevosella kotiappäin. Pompo hölökkää ku se tykkää kojista yhtä palijoko määki. Enitee mää kuitenki kuuntele aisakellon helinää tolokan päällä hevosee seläsä. Silimät huurusa aattelee, ettei maailimasa varmaa oo kirkkaammasti ilosempaa ääntä.

Sukkapuikot kilisee kotona tuvasa toisiaa vastaa ja melekee voij äänestä käsittää, milloo äiti alakaa kaventaa kantapäätä ja milloo see sormet vilistää vielä sukaavvartta. Muu syä sykkii rauhasa kummanki ääne likellä, tolokaa ja kujelmaa.

Meen monasti vieree kahtoo ku isä terottaa vikatetta kesällä. Se nostaa see terä ylöspäij ja alakaa vejellä viilalla terrää vuorotellee kummaltaki puolelta. Se tekkee sitä nii joutusaa, ettemmää millonkaa kerkiä oppia siinä yhtä hyväksi. Enkä mää ylöty terräänkää. Mutta se terottamise tasanee ääni tullee muu korvii mukavana rytminä ja kihisee ku tahko ku viilaa terotettaa.

Terä siksakkaa tietee ihtestää ku heinäsirkat ku isä kaataa niittukonneella heinää aitan kohalla. Siihe ei saa mennä likellekkää. Mää pelekää, että terä leikkaa vahingosa hiiriltä pesät kahtia, isä pelekää, että se ajas vahingosa meiltä jalat. Me tiejetää, minkä pyörtänöittee tuppuroisa hiirillon pesät ja alastomat poikaset. Elloo jääneet muuttaa heinäseipäittee alle.

Ryskyy huminasa oo syksyllä uuellaista riemua. Vilija oo kasvanu ja kypsyny ja sitä voijjaa puija kökällä. Miehet juoksee rysky vierellä toisesta päästä toisee. Yksi syöttää korsinipppua pelottavvaa reikää ja se hurahtaa semmosella äänellä eestakasi, että mää luule, että se rysky alakaa laulamaa. Sitte se sylykee tyhyjiä olokia ulos toisesta päästä ja jyviä ritisee ruskioihii säkkeihii. Niitei jaksa kantaa ku aikamiehet, mInnen ikkää.

Mää sylijee vihineitä kurkusta saunaa asti ja revii niitä viheliäisiä irti letteistä ja villatakista. Mum pittää olla kaas kökäsä, että mää voij joskus muistaa nuo äänet ja vihineet ja see että ryskyt oo keltasia jos eivät noo viheriöitä. 

Umpisuolia ja sirpirreikiä

Son kesä ku mää juoksee toisenki kerraa kartanolta hirviijää vauhtua postuuaa, tuppaa ja perikamarii asti. Meen kontallee koukkuu hetekam päälle ku maha on nii kamalaa kipiä. Äiti juoksee joka kerta hällä tai pöyää äärestä mum perrää ja hätävyy, että mikä mua nii kovasti vaivaa. Se tietää, että mulloo hätä ja se seuraa mua niinku äitit seuraa lapsia, joittee leikit särkyy jonku ikävää asiaa takia.

Siinei auta naurismaa aijaaseipääkkää ja mua pittää alakaa rettuuttaa sairaalaa. Mullon umpisuoli ja joku viisas lääkäri ossaa leikata see irti. Se noukkii see suolee pitkästä haavasta ja laittaa see kiinni semmosilla issoilla rautasilla hakkoilla. Mää oon lapsi ja ne sairaalaa hoitajat ja lääkärit pakottaa muut nousee siitä rautasesta sängystä ylös käveleen, vaikka mää haluaisii maata ja nukkua siinä iän päivää. Se kävely ja selää oikasu käy nii kauhia kipiää, mutta mää tottelen  niitä silti ihimisittäin. Nii oo äiti ja isä käskeny.

Sairaalasa on usioita sänkyjä ja sieltä näkkee lasin toisellekki puolelle toisia lapsia. Mää oojjo nii iso, että mää lue sielä läksyjäki ja saa uskonnosta kymmenee. Hoitajat pyörii muu ympärillä, mutta ne tykkää silti  kaikista lapsista.

Eerua ei viijä sairaalaa, vaikka sillä mennee kieli melekee poikki. Son ihaa pikkunee ku se kompastuu tuvan ja kamarin kynnykselle. Kieli jää hampaittee vällii ja halakiaa nii, että jää vaa reunoistaa suuhu roikkumaa. Verta tullee yhtä kamalasti ku siasta ku se tapetaa teuraaksi yhtenä talavena. Se paranee ja nii paranee siskoki, vaikka see juoksee pikkusena tyttösenä vahingosa vasikaa juottoämpärii. Sielon tulikuumaa suurusta ja sisko astuu siihee toisella pienellä jalalla. Se joutuu sairaalaa nii pitkäksi aikaa, ettei se ennää tunnee issääkää ku sielei saa käy kahtoo nii pieniä lapsia ku ovee välistä. Se tullee kottii taksilla ja alakaa laulaa tuvaa laattialla Väinö-tetästä ja Lalaka-Puttitta lastee ruskiasa hevoskiikusa.

Toisee sisko jalakaa jää leviä vennee muotonen arpi, ku siihe tarttuu puukko.  Se putuaa tupesta ja isä taskusta ku heinäkuorma kaatuu ja sisko tipahtaa kyytiltä. Puukko vejetää irti ja äiti sittoo haavaa sijeharsolla ja pessee vissii ensii hirviää hyväksi. Mei mennä taaskaa sairaalaa, vaikka hertti-ihime sillonki varmaa äitii mielestä pitäs.

Mää istu monasti porstukivellä kyykyllää ja laskem mun jalakojen haavoja. Tai yksi on tullu mu peukaloo ku mää sohasii siihee sirpillä. Jalasaki mullon kaksiki sirpii haavaa, toinee polovesa ja oliko se toinee nuppiluusa. Muute mullovvaa naarmuja ja mustelmia ja joskus muu ohtaa kasvaa sarvia. 

Sähkyä ilimasa

Meillei tuu sähkyä mun lapsuuesa, eikä äitinkää lapsuutee tuu sähkyä, eikä pappankaa, eikä pappan pappankaa. Meillei oo sähkyä ku joskus ilimasa ja sitäki meleko harvoij.

Lämpymää meillon aina paihti sillon ku meitä palelee. Son ylleesä aamulla ennenku mää herrää. Kamarisa alakaa sillon ollee kylymä kerta takka ojjo ruvennu jähtymää.

Äiti laittaa joka ilta kamarin takkaa tulet ja se lämmittää nurkkii asti, mutta silti isä peittelee meijät nätisti. Se käärii peitot meijän ympäri ku tupakit ja nostaa vielä peittua pienten jalakojenki alle. Me nukutaa lämpymästi pitkät unet, mutta talavella kylymä joskus kerkijää hiipiä aamulla mun peittoin allekki. Sillon tuntee ku se reumatismi alakaa kolotta mun luisa niinku äitinki.

Mää nuku hetekalla seinäv vieresä. Heteka notkuu kivasti vaikkei siinä saakkaa usiasti hypellä. Mun pääpuolella on kukkateline, josa ristuksen kärsimyskukka kasvaa joka vuosi isommaksi. Sen kukka on nätiimpunanee ja piikit pistää ilikästi sormii ku mää välistä kokkeilen niitä. Yhtenä kesänä äiti saa siihee kohtalonkukanki ja sen kukat ne vasta oo ihania, punavalakosia ja puhtaita. Pelakuukki kasvaa äitii käsisä issoiksi ku äiti hoitaa niitä yhtä hyvin ku pieniä lapsia. Ja kasvaa loksikki ja mustammerenruusut.

Jalakopääsä on seinä ja mun silimät kiertää tapetin kuvioilla pitkän matkaa ennenku mää saa unenpäistä kiinni iltosin. Tapetti on vaaliampaa ku kaakau ja kuviot melekee valakosia. Mun tekis mieli piirtää niihii, muttemmää ikkää silti kehtais.

Yöllä on nii pimiää, että mää pelekää joskus hengittää ku pakkanen purasee kukkia akkunaruutuihin ja ne ratisee. Joskus helepottaa pelekästää ku puristellee käjet kainaloita myöte ristii.