Äiti laitto kulukurillekki
puhtaat lakanat, ihan niinku niille mustalaisille tai serkkutyttöille, jokka
meille jäi joskus yöksi. Saunanki lämmitti matkamiehelle, joka tuli meille
aivan eri lailla ku kukkaan toiset. Rämö työnsi kipikkaa, mustaa ja sirua. Soli
täynä kirijoja, viltin alla nätisti kuivasa ja lämpimäsä.
Rämölloli pitkät hiukset ja se piti niitä verkon alla. Soli ihtekki hirviän pitkä ja laiha ja se puhu toisella lailla ku muut ihimiset meillä päin. Rämö oli muualta ja mummuistaakseni sois osannu toisiaki kieliä, venäjää ja ainaki karijalaa ja sitä se varmaa puhuki. Ilosta ja rakasta.
Soli täynä viisautta ja se kävi välillä levähtämäsä kylypyläsä. Nii se kerto, vaikkei me käsitetty misä, mutta aina sillo ku oli kesä ja soli lähempänä ommaa kotia. Sielä, misä sen syvänki.
Mun pieni syän meinas pakahtua joka kerta ku Rämö tuli, eikä meillä kukkaan muukaan menny sillon piiloon sängyn alle. Kaikkei eniten mää hengästyin niistä ihimeellisistä kirijoista, joita se kanto meijän tuppaan ja joita meilloli hirviän harvon varraa ostaa. Jos ois ollu, moisin halunnu ettois ostettu ne kaikki ja rakennettu niille hyllyjä ja laitettu jokkaine kirija tarkasti taltee.
Nättei niistä oli kirkkaa keltanee ja toiseksi nättei sininee. Kummasaki kyykisteli tyttö, mummuistaakseni. Kannesa oli kirijotettu isolla ja punasella Laula lapsi ja moo varma että me laulettiinki. Silimät kirkkaiksi ihtelle ja Rämölle ja äitille ja isällekki.
Isä sano, että Rämö voi olla enkeliki, mutta muusta soli hirviän jännittävä iliman siipiäki ja saatto kyllä olla joulupukin veli ku oikia joulupukki asu monta vuotta meijän naapurisa Alasmäenpään takana neliän tien risteyksesä.
Rämölloli pitkät hiukset ja se piti niitä verkon alla. Soli ihtekki hirviän pitkä ja laiha ja se puhu toisella lailla ku muut ihimiset meillä päin. Rämö oli muualta ja mummuistaakseni sois osannu toisiaki kieliä, venäjää ja ainaki karijalaa ja sitä se varmaa puhuki. Ilosta ja rakasta.
Soli täynä viisautta ja se kävi välillä levähtämäsä kylypyläsä. Nii se kerto, vaikkei me käsitetty misä, mutta aina sillo ku oli kesä ja soli lähempänä ommaa kotia. Sielä, misä sen syvänki.
Mun pieni syän meinas pakahtua joka kerta ku Rämö tuli, eikä meillä kukkaan muukaan menny sillon piiloon sängyn alle. Kaikkei eniten mää hengästyin niistä ihimeellisistä kirijoista, joita se kanto meijän tuppaan ja joita meilloli hirviän harvon varraa ostaa. Jos ois ollu, moisin halunnu ettois ostettu ne kaikki ja rakennettu niille hyllyjä ja laitettu jokkaine kirija tarkasti taltee.
Nättei niistä oli kirkkaa keltanee ja toiseksi nättei sininee. Kummasaki kyykisteli tyttö, mummuistaakseni. Kannesa oli kirijotettu isolla ja punasella Laula lapsi ja moo varma että me laulettiinki. Silimät kirkkaiksi ihtelle ja Rämölle ja äitille ja isällekki.
Isä sano, että Rämö voi olla enkeliki, mutta muusta soli hirviän jännittävä iliman siipiäki ja saatto kyllä olla joulupukin veli ku oikia joulupukki asu monta vuotta meijän naapurisa Alasmäenpään takana neliän tien risteyksesä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti