Mää veisaa ahaneesti

Mää veisaa ahaneesti postua pienesä nurkasa, josa pijetää talavee yli vaatteita tallesa. Mää oo säveltäny ja teheny sanakki siihe virtee, mutta tietenki unehuta panna sitä taltee ja se virsi häviää meijä muistista sitte ku kesäki katuaa syksy helemaa.

Siskoo kaas veisataa isosti, vakka ollaa vasta pieniä. Veisuu kuuluu kartano yli kaivolle asti ja varmaa Alasmäenpäällekki. Niskase Kyösti kuuntelee hartaasti ja kehhuu. Meillon naapurii nii mukavat välit, vaikka me veisataa virsiä eri kirijoista. Meijä joulupukkiki assuu Niskasella.

Ku pappa asu meijä talosa enne mua, se sano aina samalla tavalla vieraille, jokka oli astumasa tuppaa porstuasta.

- Vieraat tuo virren tullessaa ja nii Anttilasa veisattii aina vieraitte kaas virsiä. Vanahaa virsikirijaa ja Siioonia. Mummuki oli veisannu aina ruokaa hällää eesä laittaissaa.

Ja nii meki alettii veisata, ku äiti ja isä muutti mun kaas siihe sammaa vanahaa talloo, jossoli tupa, kaks kamaria, kellari ja porstua, tuvantakus, rappusten alukset, porstuanurkka, kukkapenkki, hiekkakasa ja tiempuole akkunaa alus. Ja muhavintti. Riihi, navetta, aitta, paja, liiteri, sauna, meijärilava, aituukset, ojat, kivirauniot, pellot, mehtät ja piisi.

Mää tykkää meijä virsie nuotista ja siitä ku joku alakaa veisata ja jokkaine rupiaa kahtelee kirijasta oikijaa virttä. Alakaa veisata mukana. Kohta virsi kulukee nii, että son eellä tuvasa ja jälesä kamareisa. Semmosta mullon ikävä aikusenaki ja mää osta musta huivi, joson sinisiä rantuja. Muu suonisa virtaa körttiläistä verta kaikista sukujuurista.

Latulasa laulaa linnukki aina

Pyhäsin kesällä paistaa aina aurinko ku meillei saja millonkaa. Koivut on viheriänä, ruohikko on viheriijjää  maantie ruskiijaa ja pölisee, ojanpyöntäröt täynä punasia vatukoita ja taivas sinisempää mitä talavella. Äiti ja isä päättää lähtä meijän kaas Latulaan ku mon ostettu meille uusi ratio. Son harmaa ja son Vennotapio ja siinon sanka ja kirijotusta ja se surisee ku see nappuloista painelee.

Isä ottaa ration kättee ja pistää päälle. Se saa puhua ja laulaa koko matkan perille asti ku me kävellää koko perhe sinne mehtäteitä kaikesa rauhasa. Me kävellää ensin pajan ohi mehtällaitaa ja käännytää ennen Honkisiltaa Latulaa. Se tie om maailiman nättein. Se kiemurtellee mehtä keskellä koko matkan ja me hypellää letkasa isäjja äitim peräsä. Välillä me hypätään turppaittee yli keskikohasa ja välillä me väistellää kusiaisia ja matoja rattaaittee kohisa.  Meillon jokkaisella pyhävaatteet päällä niinku joka pyhä.  

Latulan talo on pieni ja punanee ja son ollu joittenki mielestä ennee vanahaa Rauaskylä nätteimmällä paikalla. Kartano on iso tuvan takana ja eesä ja sielon sauna ja kaivo ja saunapoloku. Oma pihilaja ja kuusama saunan takana, vaikkei soo kuusama ku sillon ennen. Nysson toinen pensas.

Talosei ennää asu kukkaa, mutta kauempana on suota ja sieltä me käyää poimimasa hilloja äitii kaas ku mää kasvan isommaksi ja jaksan kantaa täyee ämpärii kotia. Nykki me käyää kahtomasa näkkyykö sielä hillankukkia vai onko se pakkanee kerenny niitä jo purra.

Latulasa ellää vielä näkymättömänä niitten pappan ja mummun henki, ku äiti sannoo, että Latulan mummua ja pappaa ihanampia eijjoo monikaa ihimine.  Ku äiti oli pieni, se kanto joka päivä päälärillä Latulaa maitua see velijelle ku soli justii syntyny ja niitte äiti oli kuollu siihee ja nii sitte Latulan mummu hoiti sitä. Näitä kävelyjä äiti kertoo meille ku me kävellää hilijaa sinne ja takasi ja käsitettää, että kello pysähtyy meillä aina pyhäsii. Me kävellää ja puhutellaa puukki ja tiietää, että Latulasa laulaa linnukki aina.

Ku me kävellää Latulan kartanolla, me löyetää sieltä violettia kukkaa. Siinon piparkaakkujen malliset lehet, eikä moo ikkää nähty semmosia ennee. Me otetaa  kukkaa vähäsee kotia ja ku muusta tullee aikune, mun  ommaa kotia leviää kaikkii paikkoihii sitä Latulan kukkaa ja nii sitä levijää meijä kottii kohta ku me tullaa takasi ja viijää ratio omalle paikalle tuppaa tuvan akkuna ettee.

Aikuset nuristaa väsykahavit ja me lapset tehhää pullasta ja maijosta topsukkaa.