Joulupukki assuu Niskasella

Me tiietää, että joulupukki assuu perillä. Sinne om meiltä lyhy matka: vaa aita ohi, riihe ohi, Alasmäenpää ohi ja sitte ollaa naapurim pihasa. 

Meijä joulupukki om maailima parraij. Sillei oo mittää punasta, mutta ku pieni reppipaperikello tasku liepeesä. Muute pukki oo iha harmaa, karvalakista huopatossuihi. Se puhhuu savua.

Meijäm pukki tullee ilosella mielellä. Se saattaa hypätä toisella jalalla ilimaa ja höpöttää meijät lapset iha mukaviksi. Se höpsii ja juttelee meijäm pelot pois tieheesä. Neki, joita me ollaa jouvuttu kestää ku jokku on käyny meijä akkunoitte alla meitä pieniä pelottelemasa ku äiti ja isä oo ollu navetasa. Non käyny  leikkimäsä muka tonttuja ja kahtelemasa sallaa, että ollaanko moltu kiltteinä, vaikka varmana ollaa oltu. Melekee aina.

Meijä joulupukki tuo aina lahajoja. Vähäsee, mutta sitäki rakkaampia. Sukkia ja lapasia, nukkeja, leikkiastioita, puuautoja, värikyniä. Makiaisiaki. Me lauletaa meijäm pukille ja säihkytää lettinauhoja myöte. Aukastaa lahajakku pukki om menny. Laulanu porstuasa mennessää ja jättäny meille joulun taian tuppaa pitkäksi aikaa.

Lahajoje ja leikkie jäläkee me syyää puurua ja soppaa. Kahtotaa eläviä kynttilöitä kuusesa, ihhaillaa kiiltäviä koristeita ja enkeleitä ja ollaa kiitollisia, että meillä on koti ja joulu ja talavi ja äiti ja isä ja lapset ja puita, joilla kamareisa ja tuvasa pyssyy lämpymänä.

Hevoselle isä vie leipää ja sokeria. Jouluyönä mei nukuta palio yhtää, mutta syyää enämpi ku sillon saa yölläki syyä. Äitim paistama kinkku om muriaa ja alatoopi samettista, mutta mää en tykkää limpusta. Son liiaa makia mummakkuu, mutta äiti tykkää siitä vielä vanahanaki. Nii se sannoo ja nii se tykkää.

Navettaan mennää ennenku aamu etes valakenee. Lehemäkki tietää että tämä yö on pyhistä pyhin.

Kiiltokuvavihosta

Älä ole ylypiä, vaikka ookki kaunis.

Kuoltuasi mätänet

kuitenki ku nauris.

Onni olokoo osanasi elämäsi retkellä,

nätti poika rinnallasi vihkimisen hetkellä.

Säilytä aina omanasi

lapsuuen puhas usko.

Se kestää myrskyisä,

se kestää taisteluisa,

se kestää tuskisa suurimmisa.

Uhtua suunnalla

Meijää isä oli sojasa ja pappa oli sojasa ja melekee joka talosta joku oli ollu sojasa. Isä oli Uhtua suunnalla ja sielä jossai, nii se sannoo ku se puhhuu siitä. Soli nuori ja laiha ja tärkiä ihimine meijä kotimaata pelastaisa. Mei ikkää lakata kunnioittamasta niitä nuoria ja vanahoja miehiä, jokka jokku kuoliki sielä josaki ku ne soti sem puolesta, että me saajaa asua vappaasa maasa. 

Kotirintamallaki oli tärkiöitä ihimisiä, naisia ja lapsia ja liia vanahoja miehiä ja naisia, jokka teki kaikkia töitä nii, että jokkaine sai ruokaa ja rintamalla miehet lämpymiä sukkia.

Suruja toi sota ja pelekua uusii sukupoloviinki ja munki ikäset pelekää aina välistä tosissaa sitä, että sota alakaa vielä joskus uuellee.

Mutta ei se kumminkaa ala. Semmuistot onnii syvällä munki sielusa, että ku mää aikusena kuule Veteraanii iltahuuo, mää e lakkaa märisemästä. Mää itke issää ja äitii issää ja sitä, ettemmää ennää yhtää kertaa saa kuulla niitä tarinoita ku vihollise sotilas tullee telttaa ja suomalaiset antaa sille näläkäselle riepulle ruokaa.

Violetteja enkeleitä

Koulusa jokkaiselle jaetaa joululahaja. Määki vie lahaja ja ne kaikki sekotettaa nii, ettei kukkaa saa takasi ommaa lahajaa. Yhtenä jouluna mää saa erikoise lahaja. Son ympyrämmalline violetti kuuseekoriste, jonka keskellon kiiltokuvaenkeli. Mää mee aivaa hilijaseksi, ku se koriste onnii nätti, ettemmoo millonkaa nähhy ennemmi samallaista. Moli luullu, että kiiltävät koristeet ovvai hopioita tai kultia.

Mää tiiää, että mää saisee Helemiltä, eikä moltu aina kavereita. Ku Helemi hihti lujempaa ku mää ja vuorompäältä mää hihi sitä lujempaa, nii me suututtii toisille siinä välisä ja semmosta.

Joulukoriste muuttaa asiat mum mielesä. Nui hienon lahaja antamista mää evvoi ikkää unohtaa. Mää ripusta koristee kuusee joka joulu, ihimettele sitä jokkaisee jouluu aikana ja äiti liimaa mummuistivihkoon isovvioleti enkelii. Pistän koristee kesäksi taltee, enkä päästä sitä katuaa.

Violettia ei voi unohtaa koristee ihimee takia muullonkaa. Saan talavella paksut, violetit verryttelyhousut ja pissaan niihi kuuraset kuviot melekee joka koulumatka. Häpiää ihtiäni pitkät talavet.
Opettaja kirijottaa ruutusee laskennov vihkoo oikeemmerkii violetilla tussilla. Oo ihtestäni hilijaa ylypiä.

Mummaailimasa oo hienua väriä. Ne huomaa, ku jouluki oo harmaa.

Pimiää pitkää talavia

Talavi on pitkä ja pimiä ku näläkävuojet kirijoisa. Se alakaa kurasilta turnipsipelloilta, joihi kumisaappaa varret uppuuaa syvälle ja melekee kiinni. Siitäku puolukat jäätyy jaa jää ensilumiee peittoo. Ku vilijavvihineet on yskitty ulos kurkusta ja ku on syöty lämpymää mustikkakiisseliä pyhänä pottupuuro jäläkee.

Ku ongkkaivettu porstuakomerosta talavitakit päälle ja turijustettu kaulaliinat kaula ympäri. Pistetty talavilakki syvälle päähää ja kättee äitii kutomat lapaset, jalakaa harmaat huopatossut, sukkii sukkanauhat ja päälle pitkäthousut. Täristy kylymästä ensimmäiset leikit kartanolla.

Ku on voijeltu posket vaaliavviheriällä vitaliksella ja nielastu kielestä ensimmäiset lumihiutaleet. Naurettu selekä kaarella lumipesuja, itketty illalla ihtemmä unnee ku oo alakanu pelottaa jos sojat vaanii oikiasti nurkkiee takana.

Kesä tulle vasta seejjäläkee ku talavee selekä oo taittunu ja aurinko ilimestyny taivaarrantaa. Valosalla ei pelota nii palio.

Tupakkipöyän tuuki

Isän tekemän tupakkipöyän tuuki om maailiman nättein. Son äitin merkkaama tyttönä ollesaa. Siinon neliä kanttia ja serreunaa oo ommeltu semmone pitsi,josson harvasa kohasa ku kengää alle litistetty hämähäkki ja tihiäsä kohasa ku kolome rinttaa rinnakkaij. Iha liina reunasa o semmone kohta, josta tullee mielee höyhenet.

Liinaa neliäsä nurkasa on ruskia ristikko ja sempäällä kaks oranssiikeltasta kiekuraa – ja sem päällä taivaaenkeleitte hammeitte värine sinine hupane kumpare.

Liina keskellä on neliä vaaliampunasta kukkaa ja jokkaisee ympärillä kolome vaaliaasinistä kukkaa, joissoo keltaset – tai vissii oranssit keskustat. Yhe sinisee kuka terälehet on terävät, toistee pyöriät. Punasee kukaa keskellä on tummemmanpunane ympyrä ja see keskellä ruskia rinkula.

Kukkiee välillä kiemurtellee kaheväristä viherijää. Non lehtiä ja kukkie kiemuraisia ulokkeita. Iha liina keskellei oo mittää, so aiva valakia. Siihe äiti tai me lapsekki laitetaa pyhäsi kukkamaliakko. Kesällä me kerätää siihe keltasia niittyleinikeitä ja sinisiä ruiskaunokkeja, päivänkakkaroita, joison keltanen pehemiä keskusta. Semmone nyppylä.

Tupakkipöyäsä on kaheksan kulumaa pöyää kannesa ja kaheksa kulumaa pöyä alakannesa. Som pienempi. Tupakkipöytä laitetaa aina akkuna alle. Mummukamarisa son kartanonpuoleisen akkunan alla ja sen vieresä on kaksi nojatuolia. Me hypellää niillä ilimaa, vaikkei saiskaa.

Meijää kamarisa pöytä pannaa taas kartanompuoleiselle akkunalle. Sen toisella puolellon äitin ja isän sänky, toisella puolella Ainon. Son pappan velipojalle tekemä, vaaliansininen ja pääjysä hopiasta raitaa.

Pienenä tupakkipöyän alle mahtu piiloo. Ny sinne mahtuu pikkune liina ja Pellervoita.

Meijä aitta näyttä isältä

Meijää aitta on harmaja, tanakka ja seisoo vähä kenollaa. Se näyttää meijää isältä, eikä se kaaju, vaikka sitä pukkais. Siino leviä ja matala ovi ja iso raskas avvai. Ovia pittää nostaa ku see aukasee ja ku se aukijaa, se lonksahtaa vähä alaspäij.

Allaalla on kaksi isua laaria, sinne pannaa vilijaa syksysii. Seinät on hirsistä ja laarienki.

Portaallaki on isää ilime, tanakka ja semmone, joho jalaka toppaa kerta-astumalla. Yläkerra rappusilla on vähä huterampaa, mutta ne kestää isänki painua, eivät lenkkase ettee eikä taka. Sivulle eivät ensinnäkkää.

Ylläällä on nelijä laaria – vai onko niitä viiski. Niihi pittää kiivetä, mutta silti niison jännittävvää leikkiä piilosta. Keltasesta luukusta näkkee kartanolle ku äiti vinttaa vettä kaivolla ja ku isä aisottaa Pompua. Onkohaa se lähösä Osulaa vai sitteki Pylyväälle myllyy?

Pittää mennä kyssyy. Myllyson pölystä, mutta akkunoista paistaa oranssi aurinko. Hevosen kärryillä pullevien säkkien päällä uni tullee enneku kerkijää etes arvata.