Keskiä päätä

Vanahasa valokuvasa pappan tukka on paksua ku viili aamulla tuvasa ja josaki se sojotta ku haravam piikkit. Silti sillon jakaus aina keskiä päätä niinku mullaki.

Pappalla ei oo kalijua, vaa tukka tullee ohtalle ja näyttää valokuvasa siltä, että sitä pittää pitkästi kampata eestä takappäin, että se pyssyy etes hetke paikallaa. Sovvarmaa hulumunnu, ku son vintannu pyörällä kovvaa kyytiä kauppaa tai kyllää tai naapurii tai sottaa.

Mullei oo semmosta tukkaa, mullon vaaliijaa ja ohutta. Nii ohutta, että ku äiti letittää siihe letin kummallekki puolelle korvia, ne pysty määki nipistää kahee sorme vällii.
Yhellä serkulla on kamalan palio suuremmat letit, punaset pyllyy asti ja semmoset, joista yksikkää ei mahu mun kättee. Sei leikkaa niitä ollenkaa, enkä määkää ku äiti ei anna, eikä varsinkaa isäkää.

Äitii tukka on ruskiaa ja kiiltää ihanana sauna jäläkee. Se kampaa joka aamu tukkaa jakaukseng keskelle päätä ja semmosee se kampaa mullekki aina. Vettää kampalla keskeltä päätä ohtaa kohti ja toiseng kerran päältä niskaam. Kampa raapii päätä nätisti. Äiti ei ikkää oo ilikiä vaa selevittää takkuset kohat nätisti nii että pittää tukasta toisella käjellä kiinni ja toisella kampaa. Sitte se letittää kummanki letin nii joutui ja kivasti niinku se lypsää lehemiltä maitua. Keskeltä se ottaa mukkaa lettinauhan ja kiertää see letin pääsä ensii leti ympäri ja solomiiaa sitte see nätisti solomuu ja toise kerra rusetille. Tarkasti vielä rusetin kohalta nii, ettei se nauha jää yhtää ruttuu. Mun lettinauhat on sinisiä ja valakosian ja viheriöitä ja ne kahisee käjesä kivasti.

Äiti ei letitä ommaa tukkaa ennää ku soo äiti, vaikka silläki on letit pikkusena. Äitillon nuttura ja son semmonen pötkylä, jonka se ottaa poies päästä joka ilta. Son sen ommaa tukkaa. Aamulla se sitte rullaa see takasi tukkaa ja se nötköttää koko päivä äitii niskasa. Pyhänä äiti laittaa kyllää huivi päähä ja solomiaa see leuan alle. Arkina ja kotona äitillon navettahuivi ja kasvimaahuiviki kesällä. Ne se sittoo nutturan alle ja sillon äiti näyttää ilosemmalta ku pyhänä mustalla.

Isällei oo tukkaa palio pääsä ja se näyttää väheneväm jokkaisee saunareisu jäläkee. Isän kampa on ruskia, eikä sen tarvihte kahtua peilistä vaa se ossaa kampata ihteesä ilimaa sitäki.

Mää mietin lettejä ja nutturoita ja huiveja ja tummansinisiä äitin kolttuja ja sitä, etten tiejä, millon mum pittää alakaa niitä ihtekki käyttämää. Yhtenä päivänä mää leikkaan tukan ohtasta poikki, aukasen letit selekää asti, kujon viheriän pipon ja mee ripille roiskeläpäsä.
Toisena päivänä mää ostan minivokuen, tuun kotia ja itkee äitii kaas aituuksen vieresä enkä halua ikkää kasvaa yhtää enämpää.

Haukkosia ja varissaappaita

Alakaa olla se aika vuojesta ku ennen vanahaa. Nimittäin sillon millon ojjaan vahingosa eksyneet lapset haukkaa saappaisii vettä. Se tuntuu viheliäisee ilikiältä.

Pakkaset vähenee auringon tieltä ja lumi alakaa sullaamaa. Teistä tullee rapakkoisia ja lätäköitä ilimestyy joka paikkaa lasten iloksi. Niison hupasta hypellä tasajalakaa ja särkiä aamusin jäätä. Se ratisee kumppareittee alla niinku akkunalasien sirpaleet kesällä kivirauniolla.

Ku lumi humpsahtaa ojan kohalla syvemmälle, sinne jalat kävelee melekee ihtestää. Silimänräpähyksesä lumi upottaa ja kengät on täynä vettä. Haukkosia ei voi piilottaa äitiltä eikä keltää, vaa ovviisainta lähtä joutui lompsottellee tuppaa riisumaa märkiä kenkiä ja sukkia jalasta. Äiti pyhkii jalat pyyheliinaa ja antaa lämmintä mehua. Vääntää veet sukista ja kaataa pois kengistä. Pistää ne kuivaamaa hällää ääree.

Ei oo kesällä yhtää see häävimpää ku unohtuu jolokuttaa päivätolokulla kumisaappaat jalasa pitkii kartanua ja peltoja. Ku aurinko oo paistanu tarpeeksi kaua, jalakoisa alakaa kirvistellä saappaan reunasta. Variksensaappaita pittää niitäki taasee äitii parantaa ainakii lypsysalavalla.

Siitä alakaa avojalakasen kesän aika. Son hupasta ku jalat toppaa joka paikasa. Kivien päällä jalakapohojat tarttuu keltasten karhioittee jäkälien pintaan. Maantiellä kivet nipistää ennen juhannusta ja heinäpellolla heinät justii ku on niitetty. Puuhun pääsee kiipiijää nii korkialle ku uskaltaa. Saviojisa varpaakki pittää työntää syvälle siliään savvee. Vesiojisa uittaa polovekki. Ruohikosa ei oo luikasta ku sattee jäläkee. Liukumiinaankaa ei kaaju ku sillon ku son justiisa kakkattu.

Kusiaisen pissaa pittää nuolasta

Me saajaa harvon jäätelyä, ja sitteku saajaa son nii hyyvvää, että me nuollaa lautasekki iha puhtaiksi. Se hetki oo semmone, että hengitystä pittää vähä pijättää. Jäätelö on melekee syöty, jälijellä on vähäse kuitenki ja se vähäsen on nii vähäsee, ettei sitä pysty etes lusikalla rappaamaa alakaa. Sen pystyy vaa nuolemalla saamaa suuhuusa ja niimme nuollaa aina jäätelöt lautasilta ja joskus parraimmat kiisselikki. Sej jäläkee ne lautaset vois vaikka pistää heti kaappii pinnoo, mutta tietenki ne pittää aina oikiasti tiskata.

Talavella mun kieli nuolasee vängällä haravakonnee piikkiä, mutta sei oo yhtää mukavaa. Kieli tarttuuki kiinni punasee rautaa ja pikkuse aikaa hätä puskia mielee, ku eihää siitä pääsekkää mihinkää karkuu. Jollaki iliveellä mää aina silti saa seng kiele repästyä irrallee. Sitte suusa maistuu vertaa ja kieli muuttuu turtaksi ja moo iha varma, että siitä jää palanee see raua pinnalle.

Kesällä on helepointa nuolasta kusiaisen pissaa ja sitä kyllä löytyy usiasti. Ensinnä hajetaa ojallaijasta pajuuoksia ja revitää niistä kuoret sormilla ja hampailla. Paju on kuoren alla vaaliaa ja siliää ja luikasta. Sen kaas mennää kusiaisten pesälle ja pistetää se oksa siihen pesän päälle niinku onki pannaa vettee. Pijetää käjesä kiinni toisesta päästä ja ootetaa.
Meillei oo vettä ku vähäsee ojisa nii me ongitaa kusiaistee pissaa pitkii kessää.
Kusiaiset hätävyy ja alakaa juoksee oksaa pitkii eestakasi ja häjisää ne pissaaki meijää oksille. Sitä me justiisa siinä ootetaanki. Rykin päästä me nostetaa ne oksat poijes, tiputetaa kusiaiset oksilta takasi pessää ja nuolastaa oksasta tarkasti kaikki kusiaistenpissat.

Sem maku vähä nipistää suusa mutta maistuu hirviää hyvältä. Erilaiselta ku makiat mariat ja toisellaiselta ku karviaiset. Son kuulema semmosta, että pittää tervennä. Mullei ookkaa muita tauteja ku vesirokko, vihurirokko, tuhkarokko, umpisuoli ja se, että mää pissa housuu keskikoulu alakuu asti.

Kärmeet kuolee illemmalla

Ku moon kolome mää seison tuvan akkunalla ja säikähän ihteni melekeen hengiltä ku nään kärmee luikertelevan talon takana. Se vönkii aiva mun silimieni alla ja mää kilijun äitille että käärme kiemurtellee ulukona. Äiti säntää porstuuaa ja ulos nii nopijaa ku pääsee ja juoksee nurkan taka kahtomaa. Talon pääson hiekkakasa ja kärme tullee siihe sammaa aikaa ku äiti kartanonpuolen nurkalta.

Mollaa kaikki häjisää ku lampaat, mutta äiti onneksi löytää iso kiven ja alakaa sitä nakata kärmettä kohti. Kärme muuttuu vihaseksi ja alakaa ilikkua äitille ja hyökkäämää see kimppuu. Mää pelekää, että se pistää äitiä, mutta äiti löytää risun ja alakaa pätkiä siltä kärmeeltä selekärankaa poikki. Ku äiti paiskaa kiven kärmee päähän, se pää mennee luttuu, eikä se ennää voi äitiä taikka minuakkaa pistää taikka myrkyttää.

Sitte äiti nostaa kärmee risulla oksan hankaa ja jättää sen roikkumaa tierreunaa. Son musta ja kiiltävä ku synti ja sillon mustempia kuvioita seläsä. Me seurataa sitä iltaa asti ku se kärmes kuulema kuolee vasta illalla. Enne sitä me nähhää outua ku se kärme penikoihtee kuolleena. Pienet kärmeepoikaset putuaa ojjaa ja vilistellee nopiasti piiloo heinikkoo. Mulle tullee ilikiä olo ku mää käsitää, että niistä voi moni luikerrella uuellee talon taka ja mä taas nään ne.

Sejjäläkee muustaki tullee kärmeetappaja. Kärmeitä ei saa päästä lastee lähelle ja siksi joskus suurempana mää tapan kärmeitä melekee Kyynelkankaalla asti. Joskus ne vaa oottaa kuumalla tiellä ja mää alan kiehua vihasta. Mota risun ja pätkin ku äiti ja paiskaa kivillä niitte silimät ja kielen luttusiksi. Mää huuan niille seleväksi sen, ettei tartte tulla ikkää meitä kettää perille asti tappamaa.

Kärmeepeleko on lapsena samallaista ku sujen uluvomisen kuulemine yksii synkällä mehtävälillä. Semmosta ku tietää varmasti, ettei pääsekkää karkuu ja kotia, vaa se susi kerkijjää tulla vastaa ja syöjä mun pienet käjet ja jalat suurempaa näläkääsä. Päänki varmaa, ja letit, mutten uskalla koko pelekua aatella loppuu asti. Mieluummii kahtelisii vaikka kahta ristilukkia kivirauniolla avojalloi kyykyllää.

Kyynelkankaalta voi oikasta Kytölään

Lapsen maailima on laajempi ku oma kojin kartano, mutta siihenki me tehtii pieni kylä. Navetan polulta pääsi Niilo-setälle ku se laski aavistuksen verra samalla lailla. Ku mentii Niilo-setälle hevosella, Pompo aina alako alasmäesä juoksemaa. Meki juostii navetanvälikköö asti. Setän talo oli koirankopin kohalla. Saunapolulta pääsi Kytölää, mutta okiasti Kytölää oikastii Kyynelkankaa kautta. Mää lähin sinne kerraa aivaa yksin ku mää suutui äitille.

Meilton Kytölää pitkästi, mutta olimmää käyny sielä monasti ennenki. Aika usiasti me oikastiinki, mutta hevosella mentii Mehtärannan kautta tietä pitkin. Pompon askeleisiin pysty heleposti nukahtaa, ku kivet rahisi kivasti kavioita vaste. Mää kahtelin taivasta ja puijjen latvoja.

Tie ommeille mutkane ja pimiä ku joka puolella on puita, kiviä ja karhuja. Kyynelkankaan tieehaaran tietää siitä ku tien kohalla mehtäsä on suora aukko niinku linijojen kohalla. Siitä oikastaa hevosellaki talavella, kesällä tie on hankalampi ja kärryt hyppelee koko ajan kolloisa.

Mää kävelin sen kohalle ja lähin käveleen mehtää kohti. Vähämmatkan pääsä tullee iso mutka oikialle käjelle ja siinä heinä on oranssia ja hienua ku siinov vähä niinku suota. Semmosta vetistä ja pehemiää ja puut pienempiä ku tiellaijasa, josa on issoimpia kuusia. Niitei kaajeta millonkaa eikä ainakaa jouluna.

Kyynelkankaan tiellä tuntuu koko ajan siltä, että on kohta perillä. Tuntuu että talot alakaa vilikkuun puijjen välleistä ja ensimmäisenä tulleeki harmaja talo. Moon käyny sielä sisällä ja istunu tuvan penkillä. Sielon aina hyvä olla. Kivirinnan talo on keltanee ja sielä mää käyn pyhäkoulua. Istun nätisti vaaliansinisellä penkillä ja kerrään tähtiä. Niitä saa panna tauluun taivaalle, josson aina yö.

Kivirinnalton iha pikku matka perille. Viimeksi pittää kävellä Toisten talon kartanoo halaki ku Kytölän talo on vaa pensaittee toisella puolella. Toistellaki moon leikkiny kytöläisten kaas.

Kytölän porstuaa isompaa ei oo missään talosa. Siitä lähtee portaat yläkertaa josson akkunoita ja mummun kamari. Mummu antaa joskus meille makiaisia laatikosta. Isosta synkästä piirongista.

Meen sisälle talloon ja aukasen oven porstuan jäläkeen ja sitte vielä tuppaan. Sanon tätille että tulin saunaan ku äiti ei aijo meillä saunaa lämmittää. Täti ihimettellee ja nauraa, mutta äiti on kotona häjisää. Se huomaa että moon kajonnu ja näkkee tiellä mun jäläkiä Vanahallahaualla asti. Se laittaa isän kahteleen mua ja isä löytää muut sieltä leikkimästä. Mullei oo hättää ku täti pittää muusta huolta ja antaa mulle maitua.