Tikkuja pyllysä

Tuvan pöytä on ainaki kolome metriä pitkä ja viininpunanen. Siinon kansi ja jalat ja munki kohalla looja. Piilotan sinne sallaa kaikki ilikiänmakuset ruuat. Niinku läskit ja lämpimät rusinat, mutten ikkää alatoopia. Sommun herkkua ja se sullaa suuhun niinku aikusena jokku jouluset siniset suklaat.

Isä istuu aina pöyän pääsä ja äiti mun kohalla. Meijän ruoka on kamalan hyvvää. Kuoripotut, ruskiatkastikkeet, köyhät ritarit, hernekeitot ja kiisselit ku äiti ossaa tehä kaikkia nii hyvästi. Ylleesä mää syön aina lautaset tyhyjiksi, mutta Aino inhuuaa sipulia ja kaalia.
Mää voisin syyä kaalipattaaki vaikka kaksi lautasta. Lappapuuruaki.

Ku äiti leipoo, pöyän kansi käännetää nurimpäin. Son heti jauhoisa ku äiti levittää sitä palijo taikinan alle. Pöyälle äiti ossaa aina kaataa kerrallaa taikinaa justii sevverran mitä mennee yhtee ankkastokkaa.

Taikina leikataa ensin nelijää ossaa, sitte ne läjät pyöritellää pötkylöiksi. Äitin pötköt on aina yhtä paksuja ja napakoita. Lopusta se nappaa veihtellä pätkän, ojentaa monasti loput lastem makioihin suihin. Äitin taikinasa on voita ja maitua, munnaa, jauhoja ja kaartemummaa nii passelisti, ettei se taikina tartu millonkaa kurkkuu. Paitsi jos laittaa ihte vahingosa liian ison tönkin.

Pyhänä pöyälle laitetaa aina tuuki, ja penkit luututaa lauantaina. Kuunnellaa kirkommenoja ratiosta ja luetaa hartaasti pöyän ääresä Raamatusta. Mää tykkää eniten jouluevankeliumista ja Kolkatasta ku toinen on nii kaunista ja toinen nii surkiiaa. Pöyän toisesa pääsä pelataa muistipeliä ja lujetaa läksyjä ku sielä on kaasulamppu. Ukkosenilimoilla pöyän alle voijjaan tehä maja ja olla sielä siltä piilosa. Sonku pesä.

Joulusin pöyälle silitetää eri liinat ja se melekee salapaa hengityksen. Yhesä kapiasa on kelloja ja punastaki. Niistä kuvioista minnoon tutkinu joka sentin.

Pöyän penkeistä tarttuu monasti tikkuja pyllyy. Äiti nykkii ne irti ja puhaltaa.