Latulasa laulaa linnukki aina

Pyhäsin kesällä paistaa aina aurinko ku meillei saja millonkaa. Koivut on viheriänä, ruohikko on viheriijjää  maantie ruskiijaa ja pölisee, ojanpyöntäröt täynä punasia vatukoita ja taivas sinisempää mitä talavella. Äiti ja isä päättää lähtä meijän kaas Latulaan ku mon ostettu meille uusi ratio. Son harmaa ja son Vennotapio ja siinon sanka ja kirijotusta ja se surisee ku see nappuloista painelee.

Isä ottaa ration kättee ja pistää päälle. Se saa puhua ja laulaa koko matkan perille asti ku me kävellää koko perhe sinne mehtäteitä kaikesa rauhasa. Me kävellää ensin pajan ohi mehtällaitaa ja käännytää ennen Honkisiltaa Latulaa. Se tie om maailiman nättein. Se kiemurtellee mehtä keskellä koko matkan ja me hypellää letkasa isäjja äitim peräsä. Välillä me hypätään turppaittee yli keskikohasa ja välillä me väistellää kusiaisia ja matoja rattaaittee kohisa.  Meillon jokkaisella pyhävaatteet päällä niinku joka pyhä.  

Latulan talo on pieni ja punanee ja son ollu joittenki mielestä ennee vanahaa Rauaskylä nätteimmällä paikalla. Kartano on iso tuvan takana ja eesä ja sielon sauna ja kaivo ja saunapoloku. Oma pihilaja ja kuusama saunan takana, vaikkei soo kuusama ku sillon ennen. Nysson toinen pensas.

Talosei ennää asu kukkaa, mutta kauempana on suota ja sieltä me käyää poimimasa hilloja äitii kaas ku mää kasvan isommaksi ja jaksan kantaa täyee ämpärii kotia. Nykki me käyää kahtomasa näkkyykö sielä hillankukkia vai onko se pakkanee kerenny niitä jo purra.

Latulasa ellää vielä näkymättömänä niitten pappan ja mummun henki, ku äiti sannoo, että Latulan mummua ja pappaa ihanampia eijjoo monikaa ihimine.  Ku äiti oli pieni, se kanto joka päivä päälärillä Latulaa maitua see velijelle ku soli justii syntyny ja niitte äiti oli kuollu siihee ja nii sitte Latulan mummu hoiti sitä. Näitä kävelyjä äiti kertoo meille ku me kävellää hilijaa sinne ja takasi ja käsitettää, että kello pysähtyy meillä aina pyhäsii. Me kävellää ja puhutellaa puukki ja tiietää, että Latulasa laulaa linnukki aina.

Ku me kävellää Latulan kartanolla, me löyetää sieltä violettia kukkaa. Siinon piparkaakkujen malliset lehet, eikä moo ikkää nähty semmosia ennee. Me otetaa  kukkaa vähäsee kotia ja ku muusta tullee aikune, mun  ommaa kotia leviää kaikkii paikkoihii sitä Latulan kukkaa ja nii sitä levijää meijä kottii kohta ku me tullaa takasi ja viijää ratio omalle paikalle tuppaa tuvan akkuna ettee.

Aikuset nuristaa väsykahavit ja me lapset tehhää pullasta ja maijosta topsukkaa.