Koltusa on erilaisesti laskuja vyötäröllä. Non leviämpiä ku punasesa hammeesa,
jonka äiti tekkee jouluksi joskus. Koltun helema leviää nätisti polovien yli ku
istun kummisetän mustan komian auton takapenkillä.
Aivan yksin.
Penkki on hirviän leviä enkä uskalla aatella, onko kaikki aivan totta. Että saan istua siinä yksinää koko matkan Rauaskylästä Kuusamoon.
Meinaan tipahtaa penkiltä ku auto pomppii kolosilla teillä. Isä istuu etupenkillä setän kaas, juttelee ja on onnellisen näköne. Määki oon onnellinen, vaikken oo etes vielä koulusa. Kuus vuotta on silti pitkä aika elämää; moon muuttanu yhen kerran kojista kottii, kompastunu vuojen kynnyksisä, rääkyny vieraat vihasiksi ja oppinu leikkimää kiviraunioilla, ojisa ja lammashaasa. Oommää lypsäny lehemänki.
Kuusamoon on nii pitkästi etten ennää muista siitä mittää. Muisti herrää vasta Tuomelasa ku serkkujen lauma tervehtii meitä.
Jännitän pissat housuun.
Saunaanki pääsen, mutta jään seisoo oven pielee. Lauteilla on pitkä rivi serkkupoikia ja ne kaikki tolijottaa mua ruskioilla silimillä.
Moon nätti ja mullon letit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti