Räppänästä saa ilimaa

Meijän saunan seinät on sysimustat ja hirviä rakkaat. Ku niihin nojjaa vahingosa, koko selekä muuttuu mustaksi ja niin muuttuu käjekki ko pittäähä sitäki kokkeilla. Painaa kättä mustam hirrem pintaam. Saunalle on tuvasta talavella pitemmästi ku kesällä, ku kesällä pittää juosta ja talavella mennä kapijaa polokua. Son äiti ja isä teheny kun on käyny lämmittämäsä saunaa. Kantanu sinne pusylillisiä liiteristä.

Talavella pittää kävellä siksiki saunalle hilijempaa ku lumet saattaa koskia jalakoja ja se tuntuu kylymältä ja vähäsee ilikiältäki, vaikka se lumi on valakosta ja nättiä.

Me pannaa saunatakit päälle jo tuvasa ja riisutaa ne sauna kylymää porstuuaa. Siitä me hilipastaa joutui sisälle saunaa leviästä ja matalasta ovesta.  Sielon heti lämpymä vastasa ja me sipsutellaa suoraa kiukaa ohi lauteille ja räppänä alle istumaa.

Alusa kiuas on iso ja täynä kiviä. Isä nakkaa löylyä ja lämmii sumu sihisee ylös ja kiertää meijä kaikkie ympäri ja pehementää posket ja käjet ja jalat ja mahat ja selät. Letikki hajotettaa ja neki lämpijää. Joskus isä heittää löylyä liikaa ja meijän pittää mennä kiireesti kyykkyy ja oottaa ku kuuma nipistää vähemmän. Sitte voijjaa nostaa päätä polovista ja oottaa ku joku taas uuellee paiskaa vettä kiukaalle.

Välistä tullee nii hiki ja kuuma, että on iha pakko aukasta räppänää ja päästää ulukoilimaa sisälle. Se virkistää mukavasti, mutta kohta jo heitetää lissää löylyä. Saunasa tuoksuu savulle ja semmoselle ku saunasa pittää aina haista mummielestä.

Mää en istu usiastikkaa alaportaalla, mutta josaki vaiheesa mun pitää mennä akkunan äärelle äitin tykö. Äiti alakaa pestä ensi mun kuontalua ja levittää sitte viherijjää saippuaa mun päähä. Sitte äiti hieroo sormie päillä mun tukkaa joka paikasta ja pyöräyttää muu korvakki samalla puhtaiksi. Harijalla äiti sitten harijaa muut puhtaaksi kaulasta issoo varpaasee asti ja viruttaa muut ja muut nii puhtaiksi, että meijä tukat narskuu kun non nii puhtaita. Sitte me pyhitää joka paikka kuivaksi pyyheliinalla ja pistetää saunatakit päälle ja juosta hilipastaa tuppaa nii joutui ku keretää.

Äiti kampaa hiukset suoriksi, käskee laittaa yöpaijat päälle ja isä tullee peittelee. Vaikka meijää koti on vanaha ja joittenki mielestä rumaki, meijän sängyisä on joka lauantai puhtaat valakiat lakanat. Niison äiti nimikirijaimet, valakoset ihanat pitsit ja tyynyliinoisa rusetit kummasaki pääsä. Mää nuuhkase niitä ja nukaha onnellisena ku rinsessat sievisä linnoisa.

Moon pieni ku variksemmaria

Muu silimät on sinisekku kypsät mustikat, mutta joskus mää näytän harmaalta ku hiiret. Mun tukka on valakia, ja ku se kasvaa mää en saa leikata sitä. Mun pittää pittää sitä letillä ja hajallaa vaa sauna jäläkee. Sillon son takusa ja äiti kampaa see seleväksi. Välistä käy kipiää, ei usseij. Ohtatukkaakaa mää en saa leikata ja mää luulee, että son jonki verraa syntiä. Paihti siskoilla, joille leikataa ohtatukat.

Melekee aina mullon päällä kirijava kolttu ja villatakki, jonka äiti on kutonu tai joka on joltaki isommalta saatu. Kumisaappaat hölskyy jalasa ku mää juokse ja kesällä mä ylleesä oonki aina melekee avojalloin. Talavella mullon huopatossut tai monot ja äitin tekemät pitkäthousukku mää en ossaa olla housuu pissaamata. Pääsä mullon talavella valakonen karvalakki ja mää näytä iha jänikseltä.

Laihaki mää oo ja pieni ku varikseemaria ja nii vilikas, että kerkiän joka paikkaa. Paihti hukkaa, koska mää en silti ikkää eksy, vaa pysy aina tallesa. Moon hirviä notkia ja ku mää opin kärrynpyöriä tekemää, mää pyörin pyörillä kartano ympäri pitkät kesät. Välillä mää opettele käveleen käsillä ja mää kävelen palio ku meijän kartanolla on monesa kohtaa siliää ku me juostaa siinä eestakasi, lapset, serkut, äitit, isät, elukat ja suolinkaiset.

Ku mää rauhotun, mää mee siltaa ja kahtelen ku kaikki toiset on nurimpäij. Mutta joutui muut saa mukkaa, jos aletaa hyppiä rinttaa, tai vistiä, tai nelimaalia tai polttopallua. Tai aletaa olla piilosilla. Mulla on aina leikkikavereita, ku meijä serkut tullee usiasti meille leikkimää. Moon sukkela ja keksin kaikellaista. Niinku senki, että pannaa lampaannapuja Salamiakkitönttöö ja narrataa pikkusiskua syömää napuja makiaisina.

Puojin akkunasta näkkee saunalle ja tunkiolle

Kesällä mää pengon siskojen ja äitin kaas puojin ryysyläjiä. Niiton joka paikasa ja noo salaperäsiä. Niistä voi löytyä vaikka mummun kolttuja. Tai pappan paitoja. Mullon pienestä asti ikävä mummua ja pappaa. Non kuollu ennen ku mää kerkesii syntyä.

Äiti kertoo niijee elämästö ja kertoo niistä muukki, niinku Niilo-setä, Heikki-setä, Olli-setä, Helli-täti, Eevi-täti ja Sylyvi-täti. Otto-setäki kertoo, mutta vaa pappasta. Sillon vielä suurempi ikävä se äitiä ku mulla mum mummua ku mummu kuoli ku Otto-setä oli vasta kolomen päivää vanaha. 

Puojin sänkyakkunasta näkkee kaivolle ja saunalle. Pienemmästä ikkunasta tunkiolle ja navetan taka ku puoji on navetampääsä, hevostalli vieresä. Akkunampielt on ruskioita ja ku aurinko nousee aamulla, ne sätteilee muusta aina ilosta valua. 

Me lintataa vaatteita läjjii ja petataa sänky nätiksi. Joskus me nukutaanki puojisa ja kuunnellaa ku hiiret juoksee navetaaylisellä. Ennevanahaa sillä paikalla oli toinee navetta ja see ylisellä nukku mun tätit ja setät. Josaki sielä ylläällä pijettii arkkulautoja, kaikee varalta.

Navetaa akkunat on harmaita, ja niitte ruutut on suurempia ku puojisa ja tuvasa. Tuvason kaksi akkunaa; toinee siinä hällä alla, toinee tuvanurkasa ja son kaikkein nätimpi. Siino kuus ruutua ja siitä näkkee kartanolle, kuopalle, kasvimaalle, mimmuu pihilajalle, pajalle, tielle, lintulaualle ja kukkapenkkii. Siihenki aurinko paistaa aamulla nii kirkkaasti, että laattialle tullee ristejä. Me hypitää niisä rinttaa tai otetaa aurinkua matonrannuilla.

Äitillon akkunalla pelakuita, vaaliampunasia ja tummia. Kamarii akkunoilla lokseja ja violetteja mustammereeruusuja. Akkunan alla penkisä palavaarakkautta ja valakosta nappikukkaa, harijaneilikoita ja saippuakukkaa.

Kamarii akkunoisaki orruutuja. Ruskioita joka akkunasa. Talavella ruutuje vällii liimataa valakosta paperia. Se pittää pakkasta. Meijä akkunat pestää joka kevät. Ne tullee puhtaaksi ja alakaa kiiltaa ku niitä hankaa sanomalehillä. Lehtiä viiää hyysikkäänki. Siellä niillä pyhitää pyllyjä. 

Mää veisaa ahaneesti

Mää veisaa ahaneesti postua pienesä nurkasa, josa pijetää talavee yli vaatteita tallesa. Mää oo säveltäny ja teheny sanakki siihe virtee, mutta tietenki unehuta panna sitä taltee ja se virsi häviää meijä muistista sitte ku kesäki katuaa syksy helemaa.

Siskoo kaas veisataa isosti, vakka ollaa vasta pieniä. Veisuu kuuluu kartano yli kaivolle asti ja varmaa Alasmäenpäällekki. Niskase Kyösti kuuntelee hartaasti ja kehhuu. Meillon naapurii nii mukavat välit, vaikka me veisataa virsiä eri kirijoista. Meijä joulupukkiki assuu Niskasella.

Ku pappa asu meijä talosa enne mua, se sano aina samalla tavalla vieraille, jokka oli astumasa tuppaa porstuasta.

- Vieraat tuo virren tullessaa ja nii Anttilasa veisattii aina vieraitte kaas virsiä. Vanahaa virsikirijaa ja Siioonia. Mummuki oli veisannu aina ruokaa hällää eesä laittaissaa.

Ja nii meki alettii veisata, ku äiti ja isä muutti mun kaas siihe sammaa vanahaa talloo, jossoli tupa, kaks kamaria, kellari ja porstua, tuvantakus, rappusten alukset, porstuanurkka, kukkapenkki, hiekkakasa ja tiempuole akkunaa alus. Ja muhavintti. Riihi, navetta, aitta, paja, liiteri, sauna, meijärilava, aituukset, ojat, kivirauniot, pellot, mehtät ja piisi.

Mää tykkää meijä virsie nuotista ja siitä ku joku alakaa veisata ja jokkaine rupiaa kahtelee kirijasta oikijaa virttä. Alakaa veisata mukana. Kohta virsi kulukee nii, että son eellä tuvasa ja jälesä kamareisa. Semmosta mullon ikävä aikusenaki ja mää osta musta huivi, joson sinisiä rantuja. Muu suonisa virtaa körttiläistä verta kaikista sukujuurista.

Lehemä reppii tuumenet

Ku tulle kesä ja aituuksisa ruoho on tarpeellisen rehevää, on aika laskia lehemät laitumelle. Sillon on lämmintä ja meitä kaikkia tarvitaa vahtaamaa sitä. Me ootetaa navetaa ovella risut käjesä ku äiti ja isä päästää elukoista irti parresta. Ovesta tullee lehemien suuriin silimiin nii hirviästi valua, ettei ne heti älyä lähtä mihinkää. Vaikka joku niitte karva alla varmaa muistaa, että ulukona on mukavaa, joka kesää alusa ne silti alakaa jännittää. Niitä pittää puskia ulos iha kovalla käjellä.

Ku lehemät on astunu ulos navetasta muutama askele, ne nostaa suurta päätää ja alakaa nuuhkia kesäilimaa molemmilla sieraimilla. Ne työntää kielee ulos ja alakaa ammumaa ja kohta ne mennee iha vauhkoiksi. Ne hyppää laitumia kohti hännät pystysä ja me riemuitaa sitä, ku ne riemuihtee viheriästä ruohosta ja lämpymistä ilimoista. Meillon välistä suuri urakka saaja ne menemää veräjä kohalta aituuksee.

Kohta lehemät asettuu ja alakaa näykkiä ruohua. Ne kiertää sitä kielellä ja märehtii sitä kaikesa rauhasa. Märehtivät ja kahtelevat aijan toloppia, mehtänlaitoja, valakosia piliviä ja oottavat kesäiltojen ja aamujen lypsyaikoja. Huiskivat hännillä kärpäsiä selästää.

Kerraa mulle kävi enemmän ku ohorasesti. Mää yriti ohojata yhtä lehemää oikiaa paikkaa riihiaituuksesa. Mää en osannukkaa ku piikkilanka oli vejetty korkialle eikä sollu yhtää löysällä. Iso lehemä hyppäsi aijaa yli ja repi tuumeneesa ja ison verisuonen mahastaa. Verta valu nii palijo, että se alako vaahtuaa. Mää tai joku juoksi Niskaselle soittaa elläillääkärille. Lehemä valu silti kuoliaaksi, mutta äiti ja isä ei siltikää huutanu mulle, ei nätisti eikä rumasti. Soli kamala vahinko ja mää olin kuitenki vaa lapsi. En etes älynny säälistä lopettaa maijoo juontiakkaa. Maitovasikka minusta kasvaaki.

Juhannusta valavotaa

Juhannusta pittää oottaa koko kesä ko lapsen kesä on pitkä jo ennee sitäki. Jokkaisee juhannuksee kuuluu meillä monta tärkiää asiaa. Aina. Syvää alakaa oikei läpättään ku isä hakkee mehtästä nelijä juhannuskoivua porstua ove ettee. Se tekkee puille reiät rautakangella samalla tavalla ku se tekkee kesemmällä reiät jokkaiselle heinäseipäälle. Semmosesti, että se ensii lyö kangee rotevasti maaha monta kertaa ja sitte ku reikä on tarpeeksi syvä, se alakaa vääntää sitä isommaksi liikuttamalla kankia pyöriästi reiää ympäri. Määki ossaa matkia sammaa ja saa joskus seipäät pyssyynki pystysä.

Sitte isä ottaa jokkaise koivu kerrallaa ja tuppaa see jämäkästi ommaa reikääsä. Polokee lopuksi puu maaha kumisaapasjalalla nii että se varmasti pyssyy pystysä ja suorasa. Nelijästä koivusta tullee porstua ettee kuja, jonkä läpi mää juokse sata kertaa päiväsä eestakasi. Mää tunnen ku koivulehet koskee mun käsiä ja poskia. Kujasta meijä kartanolle tullee salasta ja kesästä ja nättiä.

Isä hakkee mehtästä koivuuoksiaki. Se tekkee äitii kaas niistä meille saunavihtoja. Mei koskaa käytetä niihi pyörää sisuskumeja, vaa äiti ossaa tehä vihtalenkit niinku ne tehtii ennen meitä. Pajuoksista kiertämällä. Mää laita vihtojen raatoja taltee ja pistä ne aikusena ulukosauna seinälle koristeeksi. Juhannusta ei tuu ilima koivuja ja saunavihtoja ja sitä savusaunaa, josa räppänä pittää aukasta ku savu alakaa kirvellä silimiä liian kaas.

Meillä keitetää aina kaas punastaherraa juhannukseksi. Tai äiti sitä keittää, ei me kukkaa muut sitä osata, isä ei varsinkaa eikä me lapset ensinkää. Herraa pittää keittää koko päivä. Yhtee issoo pattaa mennee melekee tonkallinen lehemäm maitua. Äiti pistää musta paan keskelle hällää ja antaa maijon kiehua hyvällä tulella tuntitolokulla. Siitei voi lähtä ku hätinä äkkiä hyysikkää, ku maitua pittää vahtia silimä kovana. Äitillon oma kauha herapaasa ja se hämmentää kiehuvvaa maitua vähä väliä. Jos ulukona oo hellepäivä, sisällon vielä kuumempaa.

 Monee ajan päästä maito alakaa muuttua punaseksi ja siihe alakaa tulla juustoja. Kai se äiti sitä maitua jotenki juoksuttaa ku se kerkiää semmoseksi tulla.

Ku hera on valamista, se pannaa tonkkaa ja kannetaa kaivoo kylymenee. Ku son kylymää äiti hakkee sitä sisälle sieltä päälärillä. Juhannusaattona ja juhannuksenpyhinä herraa pannaan tarijolle valakossee pilikkumii, joson sinisellä tehty kiemura kukka.

 Herraa syyää semmosennaa, siihe ei panna mittää ylimäärästä. Josaki siinon sokeria, muttei meillä. Josaki juustot on isoja, josaki murusempia, mutta meillon sopivia. Meijän hera on nii hyvvää, että sitä käy moni vieras syömäsä. Jokku tullee asiasta tehe kaukaaki. Monasti äiti joutuu lähtee lehemää alta vieraille herraa pöytää laittamaa. 

Munki juhannus mennee pilalle, jos emmää saa missää herraa syyä, mutta onneksi mää kotona kerkiä syyä maha kipiäksi.

Lapsille ostetaa juhannuksena aina korillinen limukkaa. Limukkapullojen korkit on semmosiametallisia, joison nätti kiemura, josta korkii saa kiertämällä auki. Lasisista pulloista näkkeelimukkapullojen sisälle. Mää tykkää enitee vatukalta maistuvasta limukasta, mutta Pommakki on vähä ku aikustee makusta, mutta mää tykkää siitäki. Son keltasta.

Juhannussa me saajaa valavua vaikka koko yö ja me monasti valavotaanki. Ainaki melekee.

Saivari on mustavalakonen kissa

Muu ensimmäisen kissan nimi on Saivari. Son mustavalakonen ja mää rettuutan sitä ympäri tuppaa ja kamareita, porstuaa ja kartanua. Hyysikkäänki mää sitä jälestän tai se jälestää mua, ku kissat ja pienet lapset on veistetty samasta leikkisästä puusta.

Mää en tiiä laittoinko mää ihte nime meijä kissalle vai laittoko sen äiti, muttei meillä silti saivareita pääsä oo kellää. Eikä täitäkää. Niitä on silti joillaki tai ainaki joillaki on joskus ollu, muttei kellää, jokka meillä käy kyläsä tai pyhäkoulusa tai asioilla. Mää opin, että saivarit on täitten munia ja jos niitä tullee, ne pittää kiiree vilikkaa kampata ja pestä poies niitä häätävällä pesuaineella.

Ei meillä oo lutteitakkaa, mutta äiti kertoo niistä, ku soli nähhy niitä joisaki talloisa, joisa se kävi töisä sillon kierolla ku soli kojinhoitajana. Lutteet ilimestyy yöllä sänkyvaatteisii ja purree ihimisestä verta henkiesä pitimiksi. Päivällä ne mennee konnusillaa piiloo ihimisee silimiltä. Jollaki kai sitä pittää syöpäläistenki ellää.

On meillä koiraki vähä aikaa. Son suomeepystykorva ja me annetaa sille nimeksi Nalle. Tai emmää muista, onko se nimi jo sillä vai antaako isä sen nimen. Saattaa olla sillä tavalla. Moon varsissaapasikänen ja melekee koulusa, ku Nalle kuolee yhtenä talavena. Son vielä vilikas ja jää isän hevosen reen alle ja on ihan jääsä ku isä tuo sen kotia rekikuorman kyytillä. Me märistää silimät märiksi, mutta äiti on sallaa ilonen, ku pääsee erroo yhestä ylimääräsestä suusta.

Kaua Nalle jäläkee meille otetaa toinen, karijalankarhukoira, joka räkyttää multaki hermot pilalle, eikä muusta kasva ollenkaa koiraihimistä. Nallen mää nää silti silimisä iha elävästi ku siihen mää kerkiä ihastua ikihyviksi kippurahäntää myöte. Nalle on oranssi ja sen turkki on tuuhiaa ja mää voisii silittää sitä iltaa asti. Söpyäki mää silitän, mutta sonki kissa ja keherää muutki unnee, jos vaa sevvierelle unehun maate pistään.