Meijää aitta on harmaja, tanakka ja seisoo vähä kenollaa. Se
näyttää meijää isältä, eikä se kaaju, vaikka sitä pukkais. Siino leviä ja matala ovi ja iso raskas avvai. Ovia
pittää nostaa ku see aukasee ja ku se aukijaa, se lonksahtaa vähä alaspäij.
Allaalla on kaksi isua laaria, sinne pannaa vilijaa syksysii.
Seinät on hirsistä ja laarienki.
Portaallaki on isää ilime, tanakka ja semmone, joho jalaka
toppaa kerta-astumalla. Yläkerra rappusilla on vähä huterampaa, mutta ne kestää
isänki painua, eivät lenkkase ettee eikä taka. Sivulle eivät ensinnäkkää.
Ylläällä on nelijä laaria – vai onko niitä viiski. Niihi
pittää kiivetä, mutta silti niison jännittävvää leikkiä piilosta. Keltasesta
luukusta näkkee kartanolle ku äiti vinttaa vettä kaivolla ja ku isä aisottaa Pompua.
Onkohaa se lähösä Osulaa vai sitteki Pylyväälle myllyy?
Pittää mennä kyssyy. Myllyson pölystä, mutta akkunoista
paistaa oranssi aurinko. Hevosen kärryillä pullevien säkkien päällä uni tullee
enneku kerkijää etes arvata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti