Näkkejä moo ikkää nähhykkää

Meillon palio elukoita: lehemiä, sonneja, lehemivasikoita, sonnivasikoita, hevosia, varsoja, lampaita, pässejä, karihtoita, sikoja, porsaita, kanoja, kukkoja, pikkutipuja, koiria, kissoja, kärmeitä, suolingkaisia, koppakännäreitä, sittisontiaisia, kärpäsiä, sääskiä, hiiriä, kusiaisia, lukkeja ja näkkejä.

Ja perhosia ja lintuja.

Kaikkia muita moon nähhy, mutten näkkejä ku ne assuu nii syvällä kaivosa ja sinne mää en halua millään iliveellä. Mää pelekään kaivoja ja leviöitä ojia, vaikka ossaan mää silti vintata vettä. Välistä son raskasta ja ämpäri tipahtaa takasin kaivoon ja annan sen pujota sinne joskus ihtestäänki. Sillon pittää olla nopiana, ettei kaivon rautane kahava lyö käsille tai ohtaan ku se pyörii nii hurijaa vauhtia ympäri.

Kaivon vesi on kylymää ja puhasta, sinne ei saa millonka paiskata etes pientä hiirtä. Äiti on sanonu ja isäki. Tiiän mää, että kaivosa on pohoja, mutta son niin syvällä pimiäsä, että sinne voi pienet lapset hukkua, jos kaivoon tipahtaa. Joskus on josaki hukkunukki.

Ja isokki kuulema.

Emmää tiiä, onko se näkki syöny ne jokka sinne kaivoon on tipahtanu, mutta ainaki son vetäny ne sinne upoksiin. Son hirviän ovela ja voimakas ja koppaa heti kiinni, jos vähänki yrittää kaivon reiästä sinne syvälle kurkistaa. Eikä se aina päästä ikinä irti.

Näkkejä assuu ojisaki etenki sillon ku niisä virtaa hirviästi vettä ku on kevät ja lumet alakaa sullaa. Joskus moon menny leikkimää ojjaan ja mun jalat on humpsahtanukki syvälle ja moon saanu haukkoset. Sei oo ollenkaan kivvaa ku kumisaappaat mennee täyteen kylymää vettä ja märkää lunta ja niitten kaas on pakko juosta äkkiä tuppaan kuivattaan ja lämmittään jalakoja. Äitiki on kamalan vihane, mutta mää käsitän että son eniten pelänny sitä, että se näkki ois muutki vieny.

En tiiä sitte mihin. Varmaan taivaasee ja son kauempana ku Korkiasaari.

Sitä mää en tiiä assuuko näkki sitte piisisäki kesällä ku sielä se vesi on tulikuumaa. Voi se asuakki ku ainakkaa mää en saa mennä sitäkää vettä käsillä koskemmaa. Enkä mää uskaltaskaa ku se piisi on nii pelottavan mustaa. Mutta saavisa sei vissiinkää asu, ku me saajaa joskus hirviän kuumalla ilimalla virutella ihtiä isosa saavisa, jonka äiti ja isä kantaa keskelle kartnua. Son aivan kamalan ihanaa ja määki kyykistyy nii, että vettä on kaulaa asti.

Joskus me käyää uimasa kaukana leviällä joella. Sielä assuu nii iso näkki, etten mää uskalla opetella uimaankaa ku isompana vasta. Vähä kastelen varpaita ja olokapäitä lähellä maata ja tunnustelen sitä savista pohojaa josta heinät ja risut jää kiinni varpaitten vällii.

Onneksei näkit.