Meillon
palio elukoita: lehemiä, sonneja, lehemivasikoita, sonnivasikoita, hevosia,
varsoja, lampaita, pässejä, karihtoita, sikoja, porsaita, kanoja, kukkoja,
pikkutipuja, koiria, kissoja, kärmeitä, suolingkaisia, koppakännäreitä,
sittisontiaisia, kärpäsiä, sääskiä, hiiriä, kusiaisia, lukkeja ja näkkejä.
Ja
perhosia ja lintuja.
Kaikkia
muita moon nähhy, mutten näkkejä ku ne assuu nii syvällä kaivosa ja sinne mää
en halua millään iliveellä. Mää pelekään kaivoja ja leviöitä ojia, vaikka ossaan mää silti
vintata vettä. Välistä son raskasta ja ämpäri tipahtaa takasin kaivoon ja annan
sen pujota sinne joskus ihtestäänki. Sillon pittää olla nopiana, ettei kaivon
rautane kahava lyö käsille tai ohtaan ku se pyörii nii hurijaa vauhtia ympäri.
Kaivon vesi
on kylymää ja puhasta, sinne ei saa millonka paiskata etes pientä hiirtä. Äiti
on sanonu ja isäki. Tiiän mää, että kaivosa on pohoja, mutta son niin syvällä
pimiäsä, että sinne voi pienet lapset hukkua, jos kaivoon tipahtaa. Joskus on
josaki hukkunukki.
Ja isokki kuulema.
Emmää tiiä,
onko se näkki syöny ne jokka sinne kaivoon on tipahtanu, mutta ainaki son
vetäny ne sinne upoksiin. Son hirviän ovela ja voimakas ja koppaa heti kiinni,
jos vähänki yrittää kaivon reiästä sinne syvälle kurkistaa. Eikä se aina päästä
ikinä irti.
Näkkejä
assuu ojisaki etenki sillon ku niisä virtaa hirviästi vettä ku on kevät ja
lumet alakaa sullaa. Joskus moon menny leikkimää ojjaan ja mun jalat on
humpsahtanukki syvälle ja moon saanu haukkoset. Sei oo ollenkaan kivvaa ku
kumisaappaat mennee täyteen kylymää vettä ja märkää lunta ja niitten kaas on pakko juosta äkkiä
tuppaan kuivattaan ja lämmittään jalakoja. Äitiki on kamalan vihane, mutta mää
käsitän että son eniten pelänny sitä, että se näkki ois muutki vieny.
En tiiä
sitte mihin. Varmaan taivaasee ja son kauempana ku Korkiasaari.
Sitä mää en
tiiä assuuko näkki sitte piisisäki kesällä ku sielä se vesi on tulikuumaa. Voi
se asuakki ku ainakkaa mää en saa mennä sitäkää vettä käsillä koskemmaa. Enkä
mää uskaltaskaa ku se piisi on nii pelottavan mustaa. Mutta saavisa sei
vissiinkää asu, ku me saajaa joskus hirviän kuumalla ilimalla virutella ihtiä
isosa saavisa, jonka äiti ja isä kantaa keskelle kartnua. Son aivan kamalan ihanaa ja määki kyykistyy nii, että vettä on kaulaa asti.
Joskus me
käyää uimasa kaukana leviällä joella. Sielä assuu nii iso näkki, etten mää
uskalla opetella uimaankaa ku isompana vasta. Vähä kastelen varpaita ja
olokapäitä lähellä maata ja tunnustelen sitä savista pohojaa josta heinät ja risut jää
kiinni varpaitten vällii.
Onneksei näkit.
Meillä oli muutama vuosi sitte serkkutappaaminen Ylivieskasa ja käytiin meiän mummolan pihalla samalla reissulla. Kerrottiin sitte nuorisolle, että kaivosa assuu Näkki, eivät ollu ikinä kuulleet Näkistä. Aiottiin sitte herättää Näkki henkiin ja samalla julistettiin katoavaksi luonnonvaraksi. Näytettiin myös lapsille, miten ennen juotiin kahavit tassilta, sokeri huulesa. siinä on kans katoavaa kansanperinnettä, mikä pitäs elvyttää.
VastaaPoistaPäivi
Oikein hyvä ajatus julistaa Näkki katoavaksi luonnonvaraksi. Mun täytyy tunnustaa, että yksi Näkin poikanen muutti mun mukana Alavieskaan, jossa oman kojin kartanon halakoo eritoten keväisin kamalan iso ja pelottava puro jäälauttoineen. Näkkiä ovat perinteisesti pelänneet myös mun penskat ja nyt kerron Näkkien tarinaa myös penskojen penskoille. Kyllä se Näkki varmaan monta lasta on aikojen saatosa pelastanu.
VastaaPoistaTuoki on hirviän hyvä ajatus ryypätä kahavia lautaselta. Aiompa elvyttää tuonki taion hetimmiten ku saan pieniä vieraita. Vois kokkeilla joskus ölövinä myös sillon ku iha aikusia tullee kyllää. Kokkeillaanko? Kahavi maistu palio paremmalta ennenvanahaan ku sitä lautaselta ryysti. Taitolajiki sen sokerinpalasen kaasa.
Terveisin Leila