Haukkosia ja varissaappaita

Alakaa olla se aika vuojesta ku ennen vanahaa. Nimittäin sillon millon ojjaan vahingosa eksyneet lapset haukkaa saappaisii vettä. Se tuntuu viheliäisee ilikiältä.

Pakkaset vähenee auringon tieltä ja lumi alakaa sullaamaa. Teistä tullee rapakkoisia ja lätäköitä ilimestyy joka paikkaa lasten iloksi. Niison hupasta hypellä tasajalakaa ja särkiä aamusin jäätä. Se ratisee kumppareittee alla niinku akkunalasien sirpaleet kesällä kivirauniolla.

Ku lumi humpsahtaa ojan kohalla syvemmälle, sinne jalat kävelee melekee ihtestää. Silimänräpähyksesä lumi upottaa ja kengät on täynä vettä. Haukkosia ei voi piilottaa äitiltä eikä keltää, vaa ovviisainta lähtä joutui lompsottellee tuppaa riisumaa märkiä kenkiä ja sukkia jalasta. Äiti pyhkii jalat pyyheliinaa ja antaa lämmintä mehua. Vääntää veet sukista ja kaataa pois kengistä. Pistää ne kuivaamaa hällää ääree.

Ei oo kesällä yhtää see häävimpää ku unohtuu jolokuttaa päivätolokulla kumisaappaat jalasa pitkii kartanua ja peltoja. Ku aurinko oo paistanu tarpeeksi kaua, jalakoisa alakaa kirvistellä saappaan reunasta. Variksensaappaita pittää niitäki taasee äitii parantaa ainakii lypsysalavalla.

Siitä alakaa avojalakasen kesän aika. Son hupasta ku jalat toppaa joka paikasa. Kivien päällä jalakapohojat tarttuu keltasten karhioittee jäkälien pintaan. Maantiellä kivet nipistää ennen juhannusta ja heinäpellolla heinät justii ku on niitetty. Puuhun pääsee kiipiijää nii korkialle ku uskaltaa. Saviojisa varpaakki pittää työntää syvälle siliään savvee. Vesiojisa uittaa polovekki. Ruohikosa ei oo luikasta ku sattee jäläkee. Liukumiinaankaa ei kaaju ku sillon ku son justiisa kakkattu.