Umpisuolia ja sirpirreikiä

Son kesä ku mää juoksee toisenki kerraa kartanolta hirviijää vauhtua postuuaa, tuppaa ja perikamarii asti. Meen kontallee koukkuu hetekam päälle ku maha on nii kamalaa kipiä. Äiti juoksee joka kerta hällä tai pöyää äärestä mum perrää ja hätävyy, että mikä mua nii kovasti vaivaa. Se tietää, että mulloo hätä ja se seuraa mua niinku äitit seuraa lapsia, joittee leikit särkyy jonku ikävää asiaa takia.

Siinei auta naurismaa aijaaseipääkkää ja mua pittää alakaa rettuuttaa sairaalaa. Mullon umpisuoli ja joku viisas lääkäri ossaa leikata see irti. Se noukkii see suolee pitkästä haavasta ja laittaa see kiinni semmosilla issoilla rautasilla hakkoilla. Mää oon lapsi ja ne sairaalaa hoitajat ja lääkärit pakottaa muut nousee siitä rautasesta sängystä ylös käveleen, vaikka mää haluaisii maata ja nukkua siinä iän päivää. Se kävely ja selää oikasu käy nii kauhia kipiää, mutta mää tottelen  niitä silti ihimisittäin. Nii oo äiti ja isä käskeny.

Sairaalasa on usioita sänkyjä ja sieltä näkkee lasin toisellekki puolelle toisia lapsia. Mää oojjo nii iso, että mää lue sielä läksyjäki ja saa uskonnosta kymmenee. Hoitajat pyörii muu ympärillä, mutta ne tykkää silti  kaikista lapsista.

Eerua ei viijä sairaalaa, vaikka sillä mennee kieli melekee poikki. Son ihaa pikkunee ku se kompastuu tuvan ja kamarin kynnykselle. Kieli jää hampaittee vällii ja halakiaa nii, että jää vaa reunoistaa suuhu roikkumaa. Verta tullee yhtä kamalasti ku siasta ku se tapetaa teuraaksi yhtenä talavena. Se paranee ja nii paranee siskoki, vaikka see juoksee pikkusena tyttösenä vahingosa vasikaa juottoämpärii. Sielon tulikuumaa suurusta ja sisko astuu siihee toisella pienellä jalalla. Se joutuu sairaalaa nii pitkäksi aikaa, ettei se ennää tunnee issääkää ku sielei saa käy kahtoo nii pieniä lapsia ku ovee välistä. Se tullee kottii taksilla ja alakaa laulaa tuvaa laattialla Väinö-tetästä ja Lalaka-Puttitta lastee ruskiasa hevoskiikusa.

Toisee sisko jalakaa jää leviä vennee muotonen arpi, ku siihe tarttuu puukko.  Se putuaa tupesta ja isä taskusta ku heinäkuorma kaatuu ja sisko tipahtaa kyytiltä. Puukko vejetää irti ja äiti sittoo haavaa sijeharsolla ja pessee vissii ensii hirviää hyväksi. Mei mennä taaskaa sairaalaa, vaikka hertti-ihime sillonki varmaa äitii mielestä pitäs.

Mää istu monasti porstukivellä kyykyllää ja laskem mun jalakojen haavoja. Tai yksi on tullu mu peukaloo ku mää sohasii siihee sirpillä. Jalasaki mullon kaksiki sirpii haavaa, toinee polovesa ja oliko se toinee nuppiluusa. Muute mullovvaa naarmuja ja mustelmia ja joskus muu ohtaa kasvaa sarvia.