Taivaaavvaimia ja taivaavuohia

Meillä rakastettaa kukkia ja kasvimaata ja mehtää ja peltoja ja pientareita nii palio, että me välistä pakahuttaa siihe ku maailima on niin kaunista. Niinku aamusii kesällä enne kukonlaulua ku maa on vielä iha märkänä kasteesta ja pellot ovvielä iha sumu ympärillä. Munki pieni syvä tuntee see hieno tuntee, ku isä huokasee syvvää ja kahtoo kiitollisena pelloilla heilimöivää viliaa. Ja tietää, että sielä kasvaa meille ruokaa ja elantua. Soo sitä armua, varsinki jos halla ei kerkiä käyä kyläsä.

Isä viisaa taivaalle ja houkuttellee meitä kahtomaa ku taivaavuohet lentää korkialla. Riihiaituuksesa pitää taas kahtua maaha ja pyörtänöille ku sieltä löytyy leivosten pesiä. Ku pääskyset lentää ensimmäistä kertaa kojin kartano yli määki pieni ymmärrä, että siino semmosta pyhhyyttä ilimasa ku niitoo ootettu nii hartaasti.

Suopellon tie varresa kasvaa vaaliampunasia taivaaavvaimia ja vaaliasinisiä lemmikkejä. Niistä isä tykkää kaikkei eniten, lemmikeistä vielä enämpi ku taivaaavvaimista, vaikka niisoo syvämmiäki. Mää tiiä jo pienestä, että munki rakkaus Luojaa kasveja ja elläimiä kohtaa vaa enenee ku niitte maailima on nii ihimeelline.

Mää tykkää sinikilikareistaki ja lukkeista ja kivistä mää emmeinaa saaja silimiäkkää irti. Varsinkaa satteella ku saje saa kivistä elloo ihanimpia värejä. Melekee timantteja joistaki.