Kultareunaset kahavikupit

Melekee kaikki meijä posliinitton Arapiijaa, ne kultareinaset ohkaset kahavikupikki, jokka me saajaa yhtenä kesänä. Muute noo iha valakoset, mutta semmone hieno kultane reuna on siinä lautasesaki. Mää tykkää niistä ja niistä tykkää kaikki, ku noo nii kauniit ku no vähä ku pliseerattuja hammeita. Kupit oo iha suorat ja liiaa heleposti särkyvät ja niihää siinä sitte lopulta käy, että me onnistuttaa särkemää ne vuosie varrella pikku hilijaa joka ikisee. Vaikka nommeillä käytösä ainuastaa pyhäsi ja joulusi juhulavimpina päivinä.

Mustikkasoppaa ja juhannusherraa me syyää valakosesta pilikkumista, jonka poskii oo pyöräytetty siniset kukat yhellä viivalla. Kauhavarresoo nättejä uria ja kaareva pää, joka soppii ku valettu pieneenki kättee. Maitokannu reunasa oo sinisiä piliviä ja toise kylijesä kasvillehtiä, neki siniseviheriöitä. Josaki kyläsä kannuison punasia raitoja.

Yhesä kermanekasa ja sokerikupison kaulasa kirkkaasinine raita ja see kaverina kultanenki raita. Nekka on pulleva ja sokerikupii kannesoo nuppi. Ruokalautasee reunasa kulukee leviämpi vaaliasinine rantu ja mää silitä sitä sormella. Viilikupikki oo vaaliasiniset, muistaakseni jokku iha lasisiaki. Äiti laittaa viili kuppeihi illalla ja aamulla viilisoo paksu kermane kuori päällä. Soo makiampaa ku mikkää.

Meijä haarukoison luupäisiä ja siliöitä Sorsakoskia, pikkulusikoisa mukavat suipot päät ku silakalat, joita äiti paistaa aina ku mahollista. Kastaa ruisjauhoihi ja suolaa ja paistaa rapioiksi. Napsii päät irti ja nostaa pannulta ku kultaset levyt. Maitua päälle kirkkaista lasseista tai kolttereista.