Meillei töllötetä televisiua ku meillei semmosta oo. Ja
meillei oo televisiua siksi, ku meillei oo sähköjä. Meillon ratio. Vennotapio,
harmaja ja pieni, josson muovinee kahava. Siinä eeson keltasella pohojalla
kirijotettu mustalla vaikka mitä kaupunkeja. Ulukomailla. Sitte siinon
numeroita ja punanen viiru, joka liikkuu niitten kaupunkie päältä.
Me rullataa sitä punasta viivaa päästä päähä, mutta ylleesä
meillä kuunnellaa uutisia, kuunnelmia, musiikkiohojelmia, Mäntyrannan hihtua ja
jumalampalaveluksia pyhäsin. Ja sitte jouluu ja pääsiäise lähellä me kuunnellaa
Noita Nokinennää. Soo nii mukava ja hupane, että meillä nauraa äiti ja isäki
välistä iha kippurasa niitte vinkeille.
Kuunnellaa meillä joululaulujaki ja ne on jollaki tavalla
hirviä ihania ja niitten kuntelusta tullee mielee kamala syvä ja ihana joulune
rauhan tunnelma. Joskus me lauletaa mukana niitte lauluje kaas ja me osataa
ulukua vaikka mitä lauluja. Välistä me lauletaa ku enkelit kuorosa, kolome
tyttyä, nätit letit seläsä. Lettinauhat vaa väläkehtii piene lampu valosa.
Meillei oo palio valuakaa pimiällä, mutta onneksi on
sevverra, että me nähhää tehä justii ne tarpeelliset työt ja tehtävät. Niiku
äiti näkkee tehä ruokaa ja me nähhää syyä sitä. Pottupuurua ja kuoripottuja,
lappapuurua ja lättyjä. Viiliä aamusin, tai puurua tai munnaa.
Ku Kytölää tullee televisio, me mennää sinne yhesä kahtoo
sitä. Töllötettää Niskavuoret ja Peiton Pleissit. Kellekkää ei tuu mieleenkää,
että niitä vois nähä väritettyinäki. Sojjo ihimeellistä, että ne mahtuu kävelee
nii pienesä laatikosa eestakasi putuamata laattialle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti